ɫɫÀ²

Uutiset

Liiketaloustiede ja meritekniikka nousivat 20 parhaan joukkoon maailmassa

Tuore yliopistojen ShanghaiRanking-vertailu sijoitti kaikkiaan kahdeksan alaa sadan parhaan joukkoon maailmassa.
Number 17 highlighted as infographics

Aalto-yliopisto saavutti jälleen erinomaisia sijoituksia maailman yliopistoja vertailevan arvostetun ShanghaiRankingin alakohtaisissa listauksissa. Yhteensä kahdeksan Aallon tutkimusalaa ylsi sadan parhaan yliopiston joukkoon maailmassa. 

Liiketaloustiede nousi upeasti sijalle 17 maailmassa, viime vuonna sijoitus oli 24. Myös meritekniikka jatkoi nousuaan ja oli sijalla 19, viime vuoden sijoitus oli 21. Tekstiilitiede ja -tekniikka nousi uutena alueena sijalle 41, ja kirjastotiede ja informaatiotutkimus oli sijalla 49 (viime vuonna 46).

Sadan parhaan joukkoon maailmassa mahtui lisäksi neljä Aalto-yliopiston tutkimusalaa. Johtaminen ja tietoliikennetekniikka sijoittuivat välille 51–75 ja sähkötekniikka sekä kaivos- ja mineraalitekniikka välille 76–100.

Parhaiten maailman yliopistoista pärjäsi yhdysvaltalainen Harvard, joka nappasi ykköspaikan 11 alalla. 

ShanghaiRankingin alakohtaiset vertailut perustuvat yliopistojen tieteellisten julkaisujen ja niiden keräämien viittausten alakohtaiseen analyysiin sekä yliopiston henkilöstölle myönnettyihin kansainvälisiin palkintoihin. Tänä vuonna 1 900 yliopiston vertailussa oli mukana kaikkiaan 55 alaa. Aalto-yliopistolle tärkeät design- ja taidealat eivät olleet mukana vertailussa.

Lue lisää:

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Olemme maailmassa 9. sijalla taiteessa ja muotoilussa ja sadan parhaan joukossa myös...

Lue lisää vertailuista
Aalto University students enjoying sunny weather
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.