ɫɫ

Uutiset

Lappset-stipendin sai maisema-arkkitehti Johanna Tuokko

Diplomityö käsittelee virtuaalisen maisemamallinnuksen hyödyntämistä aluesuunnitteluun osallistamisessa.
Virtuaalimalli maisema-arkkitehti Johanna Tuokon tutkimuksesta, kohteena Uunisaari
Uunisaaren virtuaalimalli oli yksi Tuokon päätutkimuskohteista.

Kaupunkisuunnittelussa on tärkeää, että alueen sidosryhmät osallistuvat suunnitteluun. Näin suunnittelukohteesta saadaan arvokasta tietoa, mikä osaltaan tekee suunnitteluratkaisuista käyttäjälähtöisempiä. Suunnitelmapiirustukset, kartat, kaavapiirustukset, havainnekuvat ja fyysiset pienoismallit eivät kuitenkaan ole helposti ymmärrettäviä ja luettavia kaikille osallisille.

پdzٲöää Osallistaminen virtuaalisessa maisemassa maisema-arkkitehti Johanna Tuokko selvittää, kuinka virtuaalimallinnusta voidaan hyödyntää aluesuunnittelun osallistamisessa ja kuinka sillä voidaan parantaa tilallista hahmotettavuutta.

Lappset-toimikunnan mukaan diplomityö työn aihe on ajankohtainen. ”Tekijä on ottanut haltuunsa monitahoisen aihepiirin ja hyödyntänyt monipuolisesti kansainvälistä tutkimuskirjallisuutta ja tapaustutkimusmenetelmää. Työ on arvokas keskustelunavaus virtuaalisen maiseman osalta”, valintaa perustellaan.

Virtuaalimallinnus näyttää suunniteltavan kohteen eri vuodenaikoina ja sääolosuhteissa.
Tutkimus selvitti kuinka virtuaalimallinnuksella voidaan parantaa tilallista hahmotettavuutta ja ottaa huomioon muun muassa vuodenaikojen ja sääolosuhteiden vaikutus.
Maisema-arkkitehti Johanna Tuokko sai Lappset-stipendin diplomityöstään.

Tuokon löydösten perusteella virtuaalimallinnuksella on myönteinen vaikutus osallistamiseen, mutta tarkempaa tutkimusta tarvitaan yhä siitä, mitä dynaamisia ominaisuuksia ja millaisia elementtejä virtuaalisten maisemamallien tulisi sisältää, jotta ne parantaisivat tilallista hahmotettavuutta ja vaikuttamisen mahdollisuuden kokemusta.

Työssään Tuokko esittää kyselytutkimusmenetelmiä, joissa virtuaalimallin dynaamiset ominaisuudet olisi jaettu erillisiksi tutkittaviksi tekijöiksi. Tätä kautta päästäisiin tutkimaan tarkemmin, mitkä virtuaalisen maisemamallin ominaisuudet mahdollisesti edesauttaisivat suunnitelmien hahmotettavuutta ja mitkä puolestaan eivät.

Lappset-stipendi on palkinto parhaasta maisema-arkkitehtuurin diplomityöstä. Se myönnetään vuosittain Aalto-yliopiston maisema-arkkitehtuurin koulutusohjelman ansiokkaan diplomityön tekijälle. Palkinnon suuruus on 2 000 euroa ja sen lahjoittaa Lappset Group Oy.

Työn valvojana toimi professori Anssi Joutsiniemi ja ohjaajina Juanjo Galan, Lauri Lemmenlehti ja Henna Fabritius.

äپٴᲹ:

Maisema-arkkitehti Johanna Tuokko, johanna.tuokko@wsp.com

Professori Anssi Joutsiniemi, anssi.joutsiniemi@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.