ɫɫ

Uutiset

äǰٴǰlle miljoonarahoitus – tutkimusinfrastruktuuri on nyt helpommin eurooppalaisten tutkijoiden saatavilla

äǰٴǰssa kehitetään muun muassa kvanttisensoreita, joita tarvitaan nanoelektroniikan tutkimuksessa.
äǰٴǰ on yksi maailman johtavista matalien lämpötilojen fysiikan, nanoelektroniikan ja kvanttiteknologian tutkimuskeskittymistä. Kuva: Roee Cohen.
äǰٴǰ on yksi maailman johtavista matalien lämpötilojen fysiikan, nanoelektroniikan ja kvanttiteknologian tutkimuskeskittymistä. Kuva: Roee Cohen.

Eurooppalainen tutkimusinfrastruktuuri on saanut 10 miljoonan euron rahoituksen Euroopan komission H2020-ohjelmasta vuosille 2019–2022. Aalto-yliopiston on osa tätä infrastruktuuria, ja sen osuus rahoituksesta on 1,2 miljoonaa euroa.

Akateemikko Olli V. Lounasmaan vuonna 1965 perustama äǰٴǰ on yksi maailman johtavista matalien lämpötilojen fysiikan, nanoelektroniikan ja kvanttiteknologian tutkimuskeskittymistä. Rahoituksella kehitetään äǰٴǰn tutkimusinfrastruktuuria, järjestetään uusia kryogeniikan eli alhaisten lämpötilojen tekniikan kursseja sekä tuetaan kansainvälisiä tutkimusryhmiä äǰٴǰn käyttämisessä ja siellä vierailemisessa.

äǰٴǰta johtavan professori Pertti Hakosen mukaan rahoitus vahvistaa entisestään laboratorion asemaa eurooppalaisessa tutkimuskentässä.

”Tarkoituksena on avata ja kehittää äǰٴǰn tutkimusinfrastruktuuria laajemmalle kvanttiteknologian ja -materiaalien käyttäjäkunnalle. Laboratorion laitteistoilla voidaan tutkia esimerkiksi kvanttikoherenssia tai topologista suprajohtavuutta”, Hakonen kertoo.

äǰٴǰn tutkimusinfrastruktuuria hyödynnetään parhaillaankin useissa Euroopan Unionin rahoittamissa tutkimusprojekteissa, kuten kvanttibittilämpöventtiileiden rakentamisessa  ja Higgsin hiukkasten tutkimuksessa.

Kvanttiteleportaatiota ja haamuvuorovaikutusta

EU rahoittaa tulevina vuosina miljardilla eurolla kvanttifysiikan ja -teknologian tutkimusta , jossa on mukana useita tutkimusryhmiä Aalto-yliopiston johtamasta ja Suomen Akatemian rahoittamasta kvanttiteknologian kansallisesta huippuyksiköstä. Esimerkiksi Mikko Möttönen ryhmineen tutkii lippulaivan Quantum Microwave Communication and Sensing (QMiCS) -projektissa lähelle absoluuttista nollapistettä jäähdytettyjen suprajohtavien piirien välittämiä mikroaaltoja ja niiden kvanttimaailman ominaisuuksia: lomittumista ja kvanttiteleportaatiota.

Tulevaisuuden optomekaanisiin teknologioihin keskittyvässä eurooppalaisessa -projektissa professori Mika Sillanpää tutkimusryhmineen onnistui muun muassa havaitsemaan Einsteinin ennustaman haamuvuorovaikutuksen massiivisten kappaleiden välillä. Tutkimuksen kokeellinen osuus tehtiin äǰٴǰssa Euroopan Unionin Horizon 2020 -ohjelman tuella.

on Euroopan unionin rahoittama Future & Emerging Technologies (FET) Flagship -projekti. Pertti Hakonen ryhmineen onnistui äǰٴǰssa todentamaan Wignerin hilan, mikä voi johtaa sovelluskohteisiin kvanttilaskennassa ei-konventionaalisilla partikkeleilla.

Kehitämme itse äǰٴǰssa myös ultraherkkiä kvanttisensoreita, jotka ovat tarpeellisia esimerkiksi nanoelektroniikan tutkimuksessa.

Pertti Hakonen

”Kehitämme itse äǰٴǰssa myös ultraherkkiä kvanttisensoreita, jotka ovat tarpeellisia esimerkiksi nanoelektroniikan tutkimuksessa. Se tuo huomattavaa kilpailuetua”, Hakonen sanoo.

äǰٴǰ on osa mikro-, nano- ja kvanttiteknologian kansallista huippututkimusinfrastruktuuria OtaNanoa. Se muodostettiin vuonna 2013 ja se sai vuodenvaihteessa 1,5 miljoonan euron rahoituksen Suomen Akatemialta infrastruktuurin strategisia päivityksiä varten. OtaNanoa hallinnoivat Aalto-yliopisto ja VTT, ja sen koordinoinnista vastaa Aalto-yliopisto. EMP saa rahoitusta Euroopan Unionin tutkimusta ja innovaatioita rahoittavasta Horisontti 2020 -ohjelmasta (projektisopimuksella numero 824109).

äپٴDz:

Pertti Hakonen
Professori
Aalto-yliopisto
pertti.hakonen@aalto.fi
puh. 050 344 2316




– kvanttiteknologian kansallinen huippuyksikkö

Euroopan Unionin äǰٴǰta hyödyntäviä hankkeita:



äǰٴǰn viimeisimpiä tutkimusuutisia:

Tutkijat saivat virtapiirin hyppäämään yhden energiatason yli
Higgsin hiukkasia voi löytyä lisää suprajuoksevan heliumin avulla
Tutkijat rakensivat lämpöventtiilin kvanttibitistä
Erittäin tarkkaa anturiteknologiaa kvanttibittien ja koneoppimisen avulla
Kvanttifysiikan ja -teknologian tutkimukselle EU:lta miljardirahoitus – Aalto-yliopisto mukana kolmessa projektissa
Einsteinin ennustama haamuvuorovaikutus todennettu massiivisten kappaleiden välillä
Grafeenissa ensi kertaa todennettu Wignerin hila vie kohti uutta kvanttilaskentaa
Maailmankaikkeuden salaisuudet löytyvät suuresta sinisestä sylinteristä
Tutkijat löysivät uusia todisteita aikakiteiden olemassaolosta

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Nainen läpinäkyvässä kuplatuolissa kirkkaan Made in Aalto University -kyltin vieressä hämärässä tilassa
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kuusi Aallon alaa ylsi maailman sadan parhaan joukkoon ShanghaiRankingin vertailussa

Vertailussa tarkastellaan muun muuassa tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta, huippututkimusta sekä kansainvälistä yhteistyötä.
Hymyilevä tummahiuksinen nainen silmälaseissa tummissa vaatteissa, sisätilassa, tausta epätarkka.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Väitös: Elokuvaohjaaja ei johda vain visiota – myös luova ryhmä tarvitsee johtamista

Hanna Maylettin väitöstutkimus tunnistaa elokuvaohjaajan taiteellisessa johtajuudessa kaksi toisiinsa kietoutuvaa ulottuvuutta: teoksen sisällön sekä työryhmän sosiaalisten prosessien säätelyn.