ɫɫ

Uutiset

Kvanttiasiantuntijoiden kokouksessa korostettiin infrastruktuurien, koulutuksen ja innovaatiokeskittymien merkitystä

Valkoisen talon kvantti-informaatiotieteen apulaisjohtajan Jake Taylorin mukaan Helsinki on kvanttisysteemien kuuma keskittymä.
European Quantum Meeting. Photo: Quantum Flagship.
Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin edustajien kanssa käyty paneelikeskustelu kansainvälisestä yhteistyöstä. Kuva: Quantum Flagship.

Exploring and Making Quantum Technology -tapahtuma kokosi yli 250 kvanttiasiantuntijaa keskustelemaan kvanttiteknologioiden ekosysteemistä Euroopassa ja muualla maailmassa. Tapahtuma järjestettiin 17.-18. lokakuuta Helsingissä.

Suomen EU-puheenjohtajakauden, Aalto-yliopiston, VTT:n, Suomen Akatemian ja Quantum Flagship -hankkeen järjestämä ja Euroopan komission tukema kaksipäiväinen tapahtuma tarjosi tiedeyhteisölle, teollisuuden edustajille ja päättäjille puitteet tarkastella kvanttiteknologioiden nykytilaa ja kehitystä Euroopassa. Kokouksessa linjattiin myös teknologiakehityksen seuraavia vaiheita ja strategisia tavoitteita.

Ensimmäisenä päivänä ohjelmassa kuultiin esityksiä Euroopan kvanttiyhteisön tähänastisista saavutuksista sekä alan kehityksestä erityisesti Suomessa. Kokouksessa paneuduttiin myös . Sen keskiössä on neljä toimintapilaria: tutkimuksen ja teknologian kehittäminen Quantum Flagship -hankkeen painopistealueilla, laajamittaiset investoinnit infrastruktuuriin kvanttiviestinnän ja -laskennan alalla, kilpailukykyisen kvanttiteollisuuden ja ammattitaitoisen työvoiman kehittäminen sekä kansainvälinen yhteistyö.

Quantum Flagship –hankkeen strategisen ohjausryhmän puheenjohtaja Jürgen Mlynek arvioi omassa puheenvuorossaan Suomen yhdeksi alan innovaatiojohtajista.

Exploring and Making Quantum Technology. Photo: Vesa Laitinen.

Ensimmäisen päivän päätteeksi järjestettyyn paneelikeskusteluun osallistui edustajia Itävallasta, Suomesta, Ranskasta, Saksasta, Slovakiasta ja Alankomaista. Paneelikeskustelijat esittivät näkemyksiään kvanttiteknologioiden kehittämisestä ja korostivat, että on tärkeää yhdistää voimat vahvan ja kansainvälisesti kilpailukykyisen eurooppalaisen ekosysteemin luomiseksi.

Yksi jälkimmäisen päivän kohokohdista oli Euroopan, Yhdysvaltojen ja Japanin edustajien kanssa käyty paneelikeskustelu kansainvälisestä yhteistyöstä. Paneelikeskustelijat kertoivat kvanttiteknologioiden kehityksestä kullakin maantieteellisellä alueella. Lisäksi he keskustelivat muun muassa infrastruktuurien yhteiskäytöstä, kansainvälisten innovaatiokeskittymien rakenrtamisesta, sekä valmistusprosessien ja koulutusmahdollisuuksien kehittämisestä asiantuntemuksen laajentamiseksi.

Paneelikeskusteluun osallistuivat molekulaarisen tietokoneen ja supernopean kvanttisimulaattorin kehittäjä japanilainen Kenji Ohmori, valkoisen talon kvantti-informaatiotieteen apulaisjohtaja Jake Taylor, Quantum Flagship –hankkeen strategisen ohjausryhmän jäsen Elisabeth Giacobino, sekä Gustav Kalbe, joka johtaa Euroopan komission suurteholaskennan ja kvanttiteknologian yksikköä. Jake Taylorin mukaan Helsinki on kvanttisysteemien kuuma keskittymä.

Euroopan komission suurteholaskennan ja kvanttiteknologian yksikön apulaispäällikkö Pascal Maillot piti Quantum Technology -tapahtuman päätöspuheenvuoron ja korosti Quantum Flagship -hankkeen merkitystä alan kehitykselle Euroopassa. Hän totesi myös, että kvanttiteknologia on uuden aloittavan komission tärkeimpiä painopisteitä.

Exploring and Making Quantum Technology. Photo: Quantum Flagship.

www: 

Twitter: @QuantumFlagship

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.