ɫɫÀ²

Uutiset

Kurkistus tulevaan Aallon alumniyhteisön kanssa

Aalto-yliopisto kokoontui virtuaalisesti yhdessä alumniyhteisönsä kanssa Aalto Futures -työpajaan kuulemaan alumnien ajatuksia heidän tulevaisuuteen liittyvistä peloistaan ja odotuksistaan.
Magazine

Koronapandemia vaikuttaa yhä arkeemme sen kaikilla osa-alueilla. Aalto-yliopisto kokoontui tämän vuoksi virtuaalisesti yhdessä alumniyhteisönsä kanssa Aalto Futures -työpajaan kuulemaan alumnien ajatuksia heidän tulevaisuuteen liittyvistä peloistaan, ennusteistaan sekä ehdotuksistaan. Aallon elävä strategia on luonteeltaan iteratiivinen, ja työpajat ovat yksi tärkeimmistä foorumeista, joiden kautta osallistaa yhteisömme jäseniä.

Aalto Futures -työpajassa työskenneltiin innostuneesti eri taustoista tulevien ihmisten kanssa ja opittiin mitä erilaisemmista tulevaisuudennäkymistä. Työpajassa jokainen sai mahdollisuuden ilmaista ajatuksiaan ja ideoitaan interaktiivisesti erilaisten tehtävien kautta. Työpajan tehtävät suunniteltiin siten, että ne loivat eri taustoista tuleville osallistujille mahdollisuuden sekä keskustella yhdessä että jakaa omaa osaamistaan kaikkien ulottuville.

Keskustelunaiheet liikkuivat eri palveluiden rakennemuutoksista virtuaalimaailmoihin, politiikkaan, epävarmuuteen ja erilaisiin pelkoihin. Keskustelu ja yhdessä työskentely lisäsi yhteenkuuluvuuden tunnetta niin alumnien kesken kun varmasti myös heidän suhteessaan yliopistoon ja sen yhteisöön.

Lopuksi työpajan osallistujat tiivistivät ajatuksensa kääntämällä keskustelujensa keskeiset teemat lehden kansikuvaksi. Tämä luova ilmaisutapa tuotti kolme aikakauslehden kantta, joiden teemoja olivat epävarmuus, empatia ja minimalismi. Nämä kuvasivat osallistujien tulevaisuuteen liittyviä odotuksia.

Osallistujat pitivät tehtävänantoa kiinnostavana, koska se kannusti heitä kehittämään ja viemään eteenpäin toistensa ideoita. Monelle työpaja oli ensimmäinen kerta Miro-ohjelmiston käyttäjänä, ja ohjelmiston käyttöönotossa oli varmasti omat haasteensa, mutta uteliaisuuden voittaessa tämänkin taidon yhdessä oppiminen teki työpajasta luultavasti vain entistä aidomman ja kiinnostavamman kokemuksen.

---

Vaikuta Aalto-yliopiston elävään strategiaan! 

Olemme Aalto-yliopistossa kiinnostuneita siitä, miten yhteisömme jäsenet kokevat maailman tapahtumia ja miten he hahmottavat tulevaisuutta. Keräämme tällä hetkellä vinkkejä heikoista signaaleista ja trendeistä yliopiston strategiatyötä tukemaan.

>>

Lue heikoista signaaleista Aalto University Magazinen artikkelista:

Heikot signaalit auttavat näkemään nykypäivän tarkemmin ja rakentamaan parempia tulevaisuuksia.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
An aerial image from early autumn of a new building soon to be finished on campus.
Kampus, Yliopisto Julkaistu:

Aaltolaiset tyytyväisiä Kide-rakennukseen

Kide on koettu onnistuneena rakennuskokonaisuutena.
Ville Viikari, Tapio Lokki, Tomi Laurila ja Tuomas Savolainen.
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun laitosjohtajat valittu

Tomi Laurila aloittaa sähkötekniikan ja automaation laitoksen johtajana ja Tuomas Savolainen Metsähovin radio-observatorion johtajana. Ville Viikari ja Tapio Lokki jatkavat tehtävissään.