Kuinka erittäin hyvästä tehdään vieläkin parempi – tutkimusyhteistyö Genelecin kanssa on jatkunut vuosikymmeniä
”Hyvästä voidaan tehdä vieläkin parempi”, vastaa akustiikan professori Vesa ää쾱 kysyttäessä, miksi hyvin toimivia kaiuttimia yhä tutkitaan ja edelleen parannetaan tutkimuksen avulla. Aallon tutkimushankkeet ovat liittyneet muun muassa studiokaiuttimen automaattiseen kalibrointitekniikkaan. Sen avulla äänestä saadaan yhtä korkeatasoista huoneesta ja sijoituspaikasta riippumatta. Tuorein yhteistyössä julkaistu tutkimus keskittyy kaiuttimen impulssivasteen parantamiseen.
”Mallinsimme kaiuttimen tietokoneella ja tietokonemallin avulla testasimme, millä ajan hetkellä tietyt taajuudet tulevat ulos kaiuttimesta suhteessa toisiinsa”, kertoo aiheesta väitöskirjaa tekevä Juho Liski.
۳ٱٲötä useiden yritysten kanssa
On luontevaa, että Aallon akustiikan tutkijoilla on yhteistyötä Genelecin kanssa, sillä yhtiön juuret johtavat Teknilliseen korkeakouluun, jossa yrityksen perustaja opiskeli 1970-luvulla. Yhteisten tutkimusprojektien lisäksi Genelec tekee yliopistojen kanssa yhteistyötä monin eri tavoin. Yrityksen edustajat luennoivat kursseilla ja yritys tarjoaa opiskelijoille opinnäyte- ja harjoittelutyöpaikkoja.
Aallon akustiikan tutkijat tekevät yhteistyötä myös muiden yritysten, kuten Nokian ja Huawein kanssa. Muutama vuosi sitten perustettu Aalto Acoustics Lab on tiivistänyt entisestään akustiikan tutkijoiden yhteistyötä, kuten lisännyt yhteisiä tutkimus- ja opiskelijaprojekteja ja rahoitushakemuksia.
Lue lisää Aalto Acoustics Labista >>
Videolla Vesa ja Juho kertovat, miten kaiutin toimii ja miten kaiutinta tutkitaan.
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.