ɫɫ

Uutiset

Konferenssiosallistumisen todennäköisyyttä kuvaavaa mallia voidaan käyttää yhteisöjen kehittämisessä

Aiempien osallistumisten luoma yhteisöllisyys on tärkeä peruste osallistua konferenssiin

Havainnollistamme tutkimustuloksen ideaa yksinkertaisen esimerkin avulla. Jim osallistui kaksi kertaa konferenssiin, jätti sitten yhden kerran väliin ja osallistui vielä kerran, mutta ei osallistunut enää tämän jälkeen kertaakaan. Tim osallistui ensimmäiset viisi kertaa ja vaikka jätti yhden kerran väliin, osallistui tämän jälkeen kolme kertaa. Värit kuvaavat osallistumisen todennäköisyyttä (punainen todennäköisempi, sininen vähemmän todennäköinen).

Aalto-yliopiston, Belgradin yliopiston ja Kalkutan SAHA-instituutin tutkijat ovat yhteistyössä todistaneet laskennallisen mallin avulla, että tutkijat tekevät sitä myönteisemmän päätöksen tieteelliseen konferenssiin osallistumisesta, mitä useammin he ovat aiemmin osallistuneet kyseiseen konferenssiin. Todennäköisyys osallistua kasvaa riippumatta konferenssin ominaisuuksista kuten sen tapahtumapaikasta, koosta tai erikoistumisasteesta. Konferenssien luoma yhteisöllisyys on siten tärkeä osallistumispäätökseen vaikuttava tekijä.

- Tämä ensimmäinen tulos avaa uuden rikkaan tutkimuskentän. On kiinnostava esimerkiksi tutkia, onko löydöksemme yleistettävissä myös muihin osallistumistyyppeihin. Tulevaisuudessa voimme mahdollisesti löytää syitä, miksi tietynlainen toiminta tuottaa enemmän yhteisöllisyyttä, eli saa ihmiset osallistumaan helpommin. Malliamme voidaan käyttää tutkimaan ja ymmärtämään hyvin erilaisia osallistumisen ilmiöitä, ja käyttää tuloksia esimerkiksi yhteisöjen kehittämisen menetelmien pohjana, kertoo mediatekniikan dosentti Tomi Kauppinen Aalto-yliopistosta.

Tutkijat analysoivat kuuden erikokoisen, eri paikoissa pidetyn sekä ohjelmarakenteeltaan erilaisen tieteellisen konferenssin tietoaineistot, jotka käsittivät 100.000 yksittäistä osallistujatietoa jopa 30 vuoden ajalta käyttäen ns. Polya Urnsin mallia, jota käytetään laskettaessa todennäköisyyksiä isoista tietomassoista.  Tutkimustulos julkaistiin juuri PLOS ONE –tiedejulkaisussa.

 - Havaitsimme mallinnuksessa, että tutkijan todennäköisyys osallistua uudelleen samaan konferenssiin kasvaa suhteessa aiempiin säännöllisiin osallistumisiin ja vähenee, kun osallistuminen on epäsäännöllistä, kertoo mallinnuksesta vastannut Marija Mitrovic Dankulov Belgradin yliopistosta. Tulema on melko ilmeinen, mutta havaitsemamme yhteinen tekijä, yhteisöllisyys, ilmenee kaikissa konferenssiin osallistumisissa ja pystyimme ensimmäisen kerran mallinnuksella osoittamaan tämän.

Tulos noudattaa ns. potenssilakia, joka on yleinen fysiikan laki joka toteutuu valtavassa määrässä luonnon ilmiöitä. Esimerkiksi kuun kraatereiden sekä maanjäristysten koot noudattavat potenssilakia, samoin kuin sanojen frekvenssit useimmissa kielissä.

Digitaalinen informaatio antaa yhteiskunnallisista ilmiöistä kiinnostuneille fyysikoille ja datatieteilijöille  valtavat mahdollisuudet mallintaa sosiaalisia ilmiöitä.  Tutkijoilla on jo ajatuksia tulevista tutkimuskohteista.

- On kiinnostava tutkia, voiko malli selittää toisaalta sekä fyysisissä paikoissa että verkossa järjestettyjen tapahtumien osallistumisia. Lisäksi erilaisista Linked Science- idealla verkotetuista tieteen resursseista voi löytyä myös kiinnostavia lakeja siitä miten tiede toimii., pohtii Tomi Kauppinenmallin hyödyntämisen kohteita.

Artikkelin kirjoittajista Marija Mitrović Dankulov ja Arnab Chatterjee ovat molemmat Aalto-yliopiston alumneja.

PLOS ONE julkaisu: 
PLOS ONE 11 (2016) e0148528

äپٴᲹ:

Projektipäällikkö, dosentti, filosofian tohtori Tomi Kauppinen
tomi.kauppinen@aalto.fi
Puh. +358504315789
Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulu

twitter: @LinkedScience

Marija Mitrović Dankulov, Dr.
mitrovic@ipb.ac.rs
Puh. +381 11 3713068
Institute of Physics Belgrade

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.