Kolme tieteen huippua kunniatohtoreiksi Perustieteiden korkeakoulun tutkimusaloilta
Tulevista kunniatohtoreista kolme, professori Sumio Iijima, professori Claudia Tesche ja professori Esko Ukkonen nimetään Perustieteiden korkeakoulun tutkimusaloilta.
Professori Sumio Iijima työskentelee Meijon ja Nagoyan yliopistoissa sekä NEC-tutkimuskeskuksessa Japanissa. Hän on ansioitunut erityisesti hiilinanoputkien tutkijana. Hänen työnsä 1990-luvun alussa johti läpimurtoon, jonka seurauksena nanorakenteisten hiilimateriaalien tutkimus ja sovellukset ovat nousseet nanotieteen ja -teknologian keihäänkärjeksi. Professori Ijima on saanut useita kansainvälisiä tunnustuksia. Hän on mm. National Academy of Sciences (USA), Japan Academyn, Norjan tiedeakatemian ja Chinese Academy of Sciences jäsen. Hän on saanut mm. nanotieteen Balzan (2007) ja Kavli-palkinnon (2008). Iijimalla on vahva yhteys Aalto-yliopistoon. Hän on tehnyt ja tekee edelleen tiiviisti yhteistyötä erityisesti nanomateriaalien tutkimusryhmän kanssa
Professori Claudia Tesche toimii professorina ja magneettistimulaatiolaboratorion johtajana University of New Mexicon psykologian laitoksella Yhdysvalloissa. Hän väitteli fysiikan tohtoriksi Kalifornian yliopistossa, Berkeleyssä, aiheenaan SQUID-sensorien kohina ja optimointi. Hän jatkoi SQUID-anturien tutkimusta IBM T.J. Watson -tutkimuslaboratoriossa. Yhdessä edesmenneen akateemikko Olli V. Lounasmaan kanssa Tesche aloitti IBM:n ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) välisen yhteistyöprojektin, jonka avulla suomalaiset aivotutkijat saivat useiksi vuosiksi etumatkan maailman muihin MEG-menetelmää käyttäviin tutkijoihin nähden. Projekti edisti myös myöhempää MEG-laitteistojen kehitystyötä sekä Suomessa että maailmalla. Tesche toimi kahdeksan vuoden ajan TKK:n kylmälaboratorion aivotutkimusyksikössä senioritutkijana ja vierailevana professorina. Hän on saanut useita tunnustuksia, mm. American Physical Societyn Fellow-jäsenyyden.
Professori Esko Ukkonen toimii Helsingin yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitoksella. Hänen tutkimusalansa on algoritmiikka ja sen sovellukset erityisesti bioinformatiikassa. Hän on ollut keskeisessä asemassa nostamassa näiden alojen tutkimusta kansainväliseen kärkeen. Oman laajan tieteellisen tuotantonsa lisäksi Ukkonen on ansioitunut tutkijoiden kouluttajana. Hän on ollut avainhenkilönä mukana perustamassa Helsingin yliopiston ja Teknillisen korkeakoulun (TKK) yhteistä tietojenkäsittelyalan tutkijakoulua Helsinki Graduate School in Computer Science and Engineering. Ukkonen on myös osallistunut HIIT-tutkimusyksikön käynnistämiseen ja siellä hän on johtanut Basic Research Unit -ryhmää. Hän on johtanut myös Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston yhteistä Algoritmisen data-analyysin huippuyksikköä. Ukkonen on toiminut useiden TKK:ssa ja Aalto-yliopistossa laadittujen väitöskirjojen esitarkastajana tai vastaväittäjänä.
Promootioakti
Perjantaina 10.10.2014 kello 13.15 - n. 16.30 A-salissa, Otakaari 1, Otaniemi, Espoo
Promootioakti, on seurattavissa suorana verkkolähetyksenä. Linkki päivitetään
Lue lisää uutisia
Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana
Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla
BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin
Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.