ɫɫ

Uutiset

Kohti parempaa puheentunnistusta: Lahjoita puhetta -kampanja palkittiin parhaana mobiilipalveluna

Onnistuneen kampanjan vuoksi Suomella on mahdollisuus toimia puheentunnistuksen pienten kielten pioneerina, kertoo professori Mikko Kurimo.
Puheentunnistussovelluksia käytetään yhä enemmän. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto
Puheentunnista hyödynnetään yhä enemmän erilaisissa tärkeissä sovelluksissa. Kuva: Unto Rautio / Aalto-yliopisto

Parempaan suomenkieliseen puheentunnistukseen tähtäävä Lahjoita puhetta -kampanja sai Grand One -mediapalkinnon kategoriassa Paras mobiilipalvelu. on Suomen suurin digitaalisen median kilpailu, ja voittajat julkaistiin virtuaaligaalassa 29.4.2021. Kampanja sai myös kunniamaininnan kategoriassa Paras datan käyttö.

Lahjoita puhetta -kampanjan tarkoituksena on saada kerättyä mahdollisimman paljon erilaista puhuttua suomea. Kerätyn puheen avulla kehitetään puheentunnistusta ja tekoälyä ymmärtämään paremmin suomenkielistä puhetta. Yleishyödyllisessä hankkeessa ovat mukana esimerkiksi YLE, Helsingin yliopisto, Valtion kehitysyhtiö Vake (nyk. Ilmastorahasto) sekä Aalto-yliopisto. Puhetta voi lahjoittaa tietokoneen selaimella tai puhelinsovelluksella. Tutustu kampanjaan tarkemmin .

Aalto-yliopiston puheentunnistuksen tutkimusryhmää johtava professori Mikko Kurimo kertoo puhuneensa aiheen tärkeydestä eri tilaisuuksissa jo kymmenien vuosien ajan. Kurimolla on ollut kampanjan toteutumisessa tärkeä rooli. Hän on muun muassa ohjannut sitä, millaista dataa kannattaa kerätä, kuinka paljon sitä tarvitaan ja keneltä sitä kannattaa kerätä. Puhuttua suomea on nyt kerätty lähes 4000 tuntia, joten seuraavaksi Kurimon tutkimusryhmä kehittää automaattisia menetelmiä datan tarkastukseen, korjailuun ja annotointiin eli aineiston kuvaamiseen ja luokitteluun. 

Muut kielet laahaavat englannin perässä

Miksi suomenkielistä puheentunnistusta on sitten tarpeen kehittää? Puheentunnista hyödynnetään yhä enemmän erilaisissa tärkeissä sovelluksissa, kuten puheohjauksessa, puhehaussa, sanelussa, puheen litteroinnissa, tekstityksessä, tulkkauksessa ja tiedonhauissa. Kurimon mukaan suomenkielisen puheentunnistuksen ongelmista kärsivät ensisijaiset suomalaiset itse ja olisi kurjaa, jos näiden palveluiden käyttö edellyttäisi jatkossakin sujuvaa englannin kielen taitoa.

”Sama tilanne on myös valtaosalla maailman yli 6000 kielestä. Suomella onkin nyt tämän kattavuudeltaan ja avoimuudeltaan ainutlaatuisen datan ansioista mahdollisuus toimia pienten kielten tietoteknisten sovellusten kehityksen pioneerina”, Kurimo kertoo.

Puheen ja kielen tutkimus on itsessäänkin tärkeää, koska se paljastaa tärkeitä asioita ihmisen kommunikoinnista ja käyttäytymisestä – ja suurien aineistojen tutkiminen vaatii myös automaattisten työkalujen kehittämistä.

Lahjoita puhetta -kampanjasta kerätty puhe pitää tutkijat kiireisenä, mutta tutkimusryhmä työskentelee muidenkin mielenkiintoisten projektien parissa. Ryhmä teki vastikään eduskunnan julkisista istuntotallenteista 2008 – 2020 suuren puheaineiston. Lisäksi ryhmässä tutkitaan suullisen kielitaidon tietokoneavusteista mittausta ja harjoittelua, televisio-ohjelmien ja elokuvien tekstitystä sekä haastavien käyttäjäryhmien, kuten lasten ja kielenoppijoiden, puheentunnistusta.

Haluatko osallistua puhetalkoisiin ja parantaa suomenkielistä puheentunnistusta? Kampanja on edelleen käynnissä – lahjoita puhetta osoitteessa !

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.