ɫɫÀ²

Uutiset

Kestävän kampuksen sankari: konkreettisia tekoja toivon tuottamiseksi

Vuoden 2025 Kampuksen kestävän kehityksen sankariksi valittiin Planetary Practices Workshops -työpajasarja. Myös kaksi kunniamainintaa jaettiin.
Campus Sustainability Champion 2025
Johanna Weigel koordinoi Planetary Practices Workshops -työpajasarjaa. Kuva: Milla Uusitalo / ACRE.

Kampuksen kestävän kehityksen tiimi jakaa vuosittain Kampuksen kestävän kehityksen sankarin palkinnon ansioituneelle henkilölle, taholle tai teolle. Koko Aalto-yhteisö voi ehdottaa palkinnon saajaa, tänä vuonna kisan erityisteemana oli kierrätys.

Vuoden 2025 Kestävän kampuksen sankariksi valittiin Planetary Practices Workshops -työpajojen sarja. Perusteluna oli työpajojen tuottama konkreettinen toivo sekä jokaisen mahdollisuus vaikuttaa kestävämpään tulevaisuuteen. Työpajojen taustana on ollut avoin haku, joka kutsui eri taustoista ja opintoaloilta tulevia opiskelijoita ehdottamaan taitoa tai aihetta, jonka jakamisesta he olivat innoissaan. Olipa kyseessä esimerkiksi elekroniikan tai vaatteiden korjaaminen, vegaanisen aterian valmistaminen ruuantähteistä tai vaikka merkityksellinen keskustelu, työpajat perustuivat ajatukseen, että jokaisella on jotain arvokasta opetettavaa sekä opittavaa. Ehdotusten perusteella kuukausittaisia, ilmaisia ja kaikille Aalto-yliopiston opiskelijoille suunnattuja työpajoja järjestettiin läpi vuoden. Materiaalit, järjestelyt ja perustarjoilut rahoitettiin Aalto-yliopiston Sustainability Action Booster -ohjelmasta.

Koska hyviä ehdotuksia tuli tänäkin vuonna runsaasti, Kestävän kampuksen tiimi päätti myöntää myös kaksi kunniamainintaa. Ensimmäinen kunniamaininta meni talovastaava Ilpo Korhoselle, joka on omalla päivittäisellä työllään edistänyt kestävän kehityksen mukaista toimintaa. Hän on esimerkiksi organisoinut tehokkaasti käytöstä poistettujen tutkimuslaitteiden kierrättämistä sekä jälleenmyyntiä oman työnsä ohessa. Toinen kunniamaininta myönnettiin "Tuo tullessas, vie mennessäs" vuosittaiselle, kaikille avoimelle matalan kynnyksen kierrätystapahtumalle Kandidaattikeskuksen aulassa. Tapahtuman pääkoordinoijat löytyvät Otakaari 1:n aulapalvelutiimistä.

Palkinnot jaettiin Sustainability Action Expossa lokakuussa. Kestävän kampuksen tiimi onnittelee!

Onko sinulla jo nyt tiedossa henkilö, taho tai teko, joka ansaitsisi Kampuksen kestävän kehityksen sankarin arvonimen? Palkinto jaetaan vuosittain, olethan yhteydessä Kestävä kampus-tiimiin!

Aalto Lush Greenery

Kestävä kampus -tiimi

Aalto-yhteisön eri toimintojen edustajista koostuvan Kestävä kampus -tiimin päätehtävänä on edistää kampuksen kestävää kehitystä niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisen vastuun näkökulmista.

Kestävä kehitys
A banner photo with sustainability action booster logo

Sustainability Action Booster

Sustainability Action Booster -kuluapurahan tavoitteena on vauhdittaa opiskelijaomisteista kestävyyskulttuuria Aallossa tukemalla opiskelijoiden kestävyysideoita!

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.