ɫɫÀ²

Uutiset

Kauppatieteiden kandidaattiopiskelijoita on palkittu stipendein

Ilkka Kontulan säätiön henkilökohtaisen apurahan suuruus on 1 000 euroa.
Opiskelijanaisia jäätelöllä Korkeakoulunaukiolla. Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila
Kuva: Aalto-yliopisto / Petri Anttila

Vuonna 2012 kuollut OTK, ekonomi Ilkka Kontula opiskeli sekä Helsingin kauppakorkeakoulussa että Helsingin yliopistossa. Hän oli tehnyt testamenttilahjoituksen, jolla hän halusi helpottaa opiskelijoiden arkea. Näin ollen Ilkka Kontulan säätiö jakaa kannustusapurahoja vuosittain sekä Kauppakorkeakoulun että Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille.

Säätiö myöntää kannustusapurahoja kurssien arvosanojen keskiarvon perusteella parhaille kauppatieteiden kandidaatin tutkintoa suorittaville opiskelijoillemme. Palkittavilta opiskelijoilta edellytetään myös vähintään 80 suoritettua opintopistettä kolmen ensimmäisen läsnäololukukauden aikana.

Vuonna 2022 Ilkka Kontulan säätiön 1 000 euron kannustusapurahan ja diplomin saavat seuraavat opiskelijamme: 

Suomenkielinen kandidaattiohjelma, Otaniemi
Aalto Juho
Alazawi Lara
Antikainen Henri
Arvo Antti
±á²¹²¹²Ô±èää Lauri
Hedenstam Katri
Heino Aleksander
Helminen Essi
Hovi Lassi
Huttunen Elias
Juuruspolvi Juuso
´³Ã¤°ù±¹±ð²Ô³Ù²¹³Ü²õ Elias
Kajander Akseli
Kaperi Joona
Kastinen Caius
Komulainen Camilla
Kortman Totti
Laamanen Saku
Leikola Juuso
Liimatainen Matias
Majorin Justus
Manninen Jouko
Mikkonen Vilma
Monnberg Anton
²Ñää³Ù³Ùä Joonas
Nermes Kari
Niskanen Jerry
Oksanen Timi
Ollikka Leo
Paloheimo Oona
Posti Erkka-Henrik
Pulkkinen Ida
Puolakka Tuomas
Puro Joona
±Êö²â³óö²Ô±ð²Ô Topi
Rihtniemi Olli
Saari Eevi
Sneitz Joona
Tasa Joni
Tuuliainen Juho
Vappula Oskari
Varhe Matilda
Viljakainen

Lotta-Maria

Economics-kandidaattiohjelma, Otaniemi
Korhonen Iiro
Laakkonen Mitja
Marjasvaara Eetu
²Ñä°ì¾±²Ô±ð²Ô Ohto
International Business -kandidaattiohjelma, Mikkeli
Andriakov Nikolai
Campbell Patrick
Collier Jessi
Nguyen Trang
Nikolla Joner
Opoka Lukasz
Tienwang Supicha
Ylenius Aada

Lämpimät onnittelut palkituille!

Kauppakorkeakoulu

Teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta. Olemme yksi Euroopan johtavista kauppakorkeakouluista.

Lue lisää
Four students descending stairs in the School of Economics building. Photo taken by Unto Rautio.
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Project team for Alma Media
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Opinnot Julkaistu:

Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?

Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.