ɫɫ

Uutiset

Kauppakorkeakoulun promootiota juhlitaan seuraavan kerran toukokuussa 2022

Koronapandemian takia Kauppakorkeakoulun promootio on jouduttu siirtämään keväältä 2021 keväälle 2022.
Kauppakorkeakoulun promootio vuonna 2011
Kauppakorkeakoulun promootiota toukokuussa 2022 vietetään perinteisesti Töölössä. Tämä kuva on vuoden 2011 promootiosta.

Uutista on päivitetty 21.2.2021:
Kauppakorkeakoulun juhlallinen promootio järjestetään seuraavan kerran vasta keväällä 2022, tarkkaan ottaen 12.–14.5.2022
. Juhlapaikkana on tällöin Aalto Töölö eli Kauppakorkeakoulun entinen päärakennus Runeberginkadulla, joten juhlapaikkaan ei ole tullut muutoksia.

Promootio on yliopiston arvokkain juhlatilaisuus. Promootiossa tutkinnon suorittaneet otetaan tiedeyhteisönsä täysivaltaisiksi jäseniksi ja esitellään yhteisölle. Vaikka yliopistot ovat tulevaisuuden rakentajia, promootioilla kunnioitetaan yliopistojen historiaa ja perinteitä.

Kauppakorkeakoulun ensi vuoden juhlallinen promootio järjestetään 12.–14.5.2022. Vuoden 2022 promootiossa promovoidaan 19.3.2016–31.3.2022 valmistuneet maisterit ja 29.4.2016–30.4.2022 valmistuneet tohtorit sekä vuoden 1971 riemumaisterit ja -tohtorit. Lisäksi promovoidaan uudet kunniatohtorit. Riemumaisteriksi ja -tohtoriksi kutsutaan tasan 50 vuotta sitten promovoituja maistereita ja tohtoreita. Vuoden 2022 promootioon kutsutaan kuitenkin alkuperäisen suunnitelman mukaan vuonna 1971 promovoidut maisterit ja tohtorit. 

Kauppakorkeakoulun juhlallisilla promootioilla on pitkät perinteet. Vuonna 2022 tulee kuluneeksi 76 vuotta ensimmäisestä kauppatieteiden promootiosta, joka siis järjestettiin vuonna 1946.

Kolmipäiväiset juhlallisuudet

Kauppakorkeakoulun kolmipäiväiset promootiojuhlallisuudet alkavat Merkurius-neidoksi valitun nuoren naisen vanhempien isännöimillä lehvänsitojaisilla. Seuraavana päivänä juhlitaan itse promootioaktia. Promootioaktissa kuullaan Uuno Klamin P. Mustapään sanoihin säveltämä promootiokantaatti, Kultasauvallinen. Promoottori pitää puheen juhlayleisölle ja promovoitaville. Tämän jälkeen promovoitavat saavat Merkurius-neidolta vihreän lehvän, joka vertauskuvallisesti merkitsee samaa kuin päähän pantava laakeriseppele tieteen palvonnan ja voiton merkkinä.

”Promootioakti päättyy yhteiseen Maamme-lauluun, jonka jälkeen juhlaväki on voinut osallistua joko promootiojumalanpalvelukseen tai tunnustuksettomaan tilaisuuteen”, kertoo promootiokoordinaattori Milja Koski.

Illan ohjelmassa on promootioillallinen. Illallisen aikana pidetään puheita muun muassa Kauppakorkeakoululle, promoottorille ja kunniatohtoreille, ja kunniatohtorit sekä kutsuvieraat vastaavat puheisiin. Illallisen jälkeen tanssitaan. Juhlallisuuksien viimeisenä eli kolmantena päivänä suunnataan sillikselle eli silliaamiaiselle tai -lounaalle, jolla päästään rennoissa merkeissä keskustelemaan edellispäivän juhlista.

Promootion 2022 päähenkilöt eli officiantit on kutsuttu professorikunnan joukosta. He ovat promoottori Matti Keloharju, juhlamenojen ohjaaja Nina Granqvist ja yliairut Matti Sarvimäki. Kauppatieteiden maisteri Niina Palm kutsuttiin gratistaksi.

Vuoden 2016 promoottori Pekka Ilmakunnas muistelee

Vuonna 2016 promoottorina toiminut professori Pekka Ilmakunnas kuuluu myös ensi vuoden promootion toimikuntaan, mikä tuo jatkuvuutta promootion järjestelyihin. Hän muistelee, että promootiossa sattuu aina jotain yllättävää tai vahingossa poiketaan protokollasta.

”Esimerkiksi kulkueessa on tietty järjestys, mutta ihmiset saattavat omin päin mennä väärälle paikalle. Onneksi yleisö ei välttämättä tiedä, miten asioiden pitäisi sujua, joten kukaan ei yleensä huomaa kommelluksia. Promootioon liittyy aina myös jännitys säästä. Kun juhlaväki on pukeutunut parhaimpiinsa, kaatosade varsinkin kulkueen aikana latistaisi tunnelmaa. Kulkuetta varten varataan toki sateenvarjoja, mutta kaikkina kertoina, joina olen ollut mukana eri rooleissa (promoottorina, juhlamenojen ohjaajana tai Merkurius-neidon isänä), sää on ollut poutainen, vaikkei aina aurinkoinen.”

”Vuoden 2016 promootiossa tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli yksi kunniatohtoreista. Promootiodelegaatio kävi hyvissä ajoin Presidentinlinnassa pyytämässä hänen suostumustaan tulla kutsutuksi kunniatohtoriksi. Ennen promootiota adjutantin kanssa tarkistettiin paikat ja järjestelyt Kauppakorkealla ja Temppeliaukion kirkossa. Myös promootioaktissa ja illallisilla presidentin mukanaolo aiheutti joitain erityisjärjestelyjä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin.”

äپٴᲹ:
promootiokoordinaattori, tapahtumatuottaja Anni Enkkelä
anni.enkkela@aalto.fi

Teksti: Terhi Ollikainen ja Pekka Ilmakunnas

Kauppakorkeakoulun promootio 2011: Merkurius-neidon pyyntö
Merkurius-neidon pyyntö vuoden 2011 promootiossa.

Yllä oleva kuva on Merkurius-neidon pyyntötilaisuudesta vuoden 2011 promootiossa professori Pekka Ilmakunnaksen kodissa. Kauppakorkeakoulun Ylioppilaskunnan Laulajien pienryhmä esitti serenadin Merkurius-neito Ilona Ilmakunnakselle. Ilonan vieressä hänen vanhempansa professori Pekka Ilmakunnas ja dosentti Seija Ilmakunnas. Laulajien keskellä promoottorina toiminut professori Jyrki Wallenius ja oikeassa reunassa yliairut, professori Matti Liski.

Kauppakorkeakoulun promootio 2022

Kauppakorkeakoulun 16. promootiota juhlittiin 12.–14.5.2022.

Lue lisää Kauppakorkeakoulun promootiosta
Act of Conferment
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.