ɫɫ

Uutiset

Kauppakorkeakoulun englanninkielinen ohjelma on toiminut Mikkelissä jo 30 vuotta

BBA-ohjelma oli Kauppakorkeakoulun ensimmäinen täysin englanninkielinen kandidaattitason ohjelma.
Student celebrating 30th anniversary of the Mikkeli campus
BScBA-ohjelman 30-vuotista taivalta juhlittiin lokakuussa noin 200 alumnin voimin alumnijärjestön ja BScBA-ohjelman järjestämässä gaalassa. Kuva: Ahti Brummer

Mikkelissä jo vuodesta 1989 lähtien toiminut englanninkielinen kandiohjelma täytti tänä vuonna 30 vuotta. Vuosina 1989–2000 opiskelijoiden sisäänotto tapahtui kansainväliseen BBA-ohjelmaan (Bachelor of Business Administration) ja vuodesta 2001 alkaen kauppatieteiden kandidaatin tutkintoon johtavaan International Business -ohjelmaan (BScBA Program). Ohjelma toimi ennen Aalto-yliopiston perustamista Helsingin kauppakorkeakoulun alaisuudessa ja oli sen ensimmäinen täysin englanninkielinen kandidaattitason ohjelma.

Mikkelin yksikön ohjelma keskittyy yhteen pääaineeseen: kansainväliseen liiketoimintaan. Opinnot on BScBA-kandidaattiohjelmassa jaettu kolmen viikon moduuleihin, mikä pitää etenemisen nopeana ja tavoitteet selkeinä. Monimuotoisen opiskelun lisäksi kursseilla käy vierailevia puhujia liike-elämästä ja julkiselta sektorilta. Useilla kursseilla opiskelijat myös toteuttavat projekteja eri yrityksille ja käyvät yritysvierailuilla.

Mikkeli-henki eli ”Mikkeli spirit” voimissaan vuosikymmenestä toiseen

Suhteellisen pienen yhteisön ja intensiivisen oppimiskokemuksen ansiosta yhteishenki Mikkelin yksikössä eli ”Mikkeli spirit” on kasvanut joka vuosi vahvaksi ja jopa eliniän mittaiseksi. Osaltaan tästä on huolehtinut Mikkelin kampuksen opiskelijoiden oma opiskelijayhdistys Probba. Probba on pyörittänyt aktiivisesti monenlaista kerhotoimintaa ja järjestänyt lukuisia tapahtumia vuosien ajan. Esimerkiksi ruokaklubi BaBa’s Kitchenin ja urheilukerho SkiBBAn toiminta lienee vahvasti monen Mikkelistä valmistuneen opiskelijan mukavissa muistoissa. Mikkeli spiritin rinnalla Probban, Aalto-yliopiston kauppatieteiden ylioppilaiden KY:n ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan AYY:n välinen läheinen yhteistyö osaltaan varmistaa, että tänä päivänä myös Aalto-henki elää vahvasti Mikkelissä.

Paljon onnea 30-vuotiaalle Mikkelin kampuksen International Business -ohjelmalle!

Lue lisää BScBA-ohjelmasta
Lue myös juttu tämän vuoden tammikuulta 

Teksti: Terhi Ollikainen

Arman Alizad visited Mikkeli campus in November 2017, students and faculty & staff with Arman in the picture
Mediapersoona Arman Alizad vieraili Mikkelin kampuksella marraskuussa 2017 puhumassa opiskelijoille unelmista ja niiden saavuttamisesta.
Probba org., BaBa’s Kitchen and SkiBBA organised a snow event to raise funds to Hope org. Photo: Linus Eerola
Probba ry, BaBa’s Kitchen ja SkiBBA järjestivät maaliskuussa 2018 hyväntekeväisyystapahtuman, jolla kerättiin varoja Hope ry:lle. Kuva: Linus Eerola
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Opinnot Julkaistu:

Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen -kurssi on tulossa jälleen tammikuussa 2027

Haluatko kehittyä hyvinvoivaksi, omat vahvuudet tuntevaksi, tuotteliaaksi oman alan ammattilaiseksi? Tule CHEM-C2005 Kemiantekniikan asiantuntijaksi kehittyminen-kurssille! 
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!