ɫɫ

Uutiset

Kauppakorkeakoulu sai jälleen EQUIS-akkreditoinnin viideksi vuodeksi eteenpäin

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoululle myönnettiin The European Quality Improvement System -laatuakkreditointi uudeksi viisivuotiskaudeksi lokakuusta 2023 alkaen.
School of Business, Photo: Unto Rautio
Kuva: Aalto-yliopisto / Unto Rautio

Kauppakorkeakoulu sai kiitosta päättyvän kauden kehittämiskohteiden saavuttamisesta. Näitä olivat monitieteisyys, selkeä identiteetti sidosryhmien keskuudessa ja vahva tutkimuskulttuuri.

”On hienoa todeta, että Kauppakorkeakoulu on saavuttanut kehitystavoitteensa ja edistynyt monella osa-alueella. Arviointiprosessin läpäiseminen osoittaa, että täytämme vaativat kansainväliset laatukriteerit. Akkreditoinnit perustuvat jatkuvaan oppimiseen ja arvioijien antama palaute viitoittaa erinomaisella tavalla koulun eteenpäin kehittämistä. Kiitän lämpimästi kaikkia, jotka osallistuivat akkreditointiprosessiin”, sanoo dekaani Timo Korkeamäki

EQUIS logo, ranking

Kauppakorkeakoululla on ollut EQUIS-akkreditointi vuodesta 1998 lähtien. Akkreditoinnin säilyminen arvioidaan säännöllisin välein arvioimalla laajasti korkeakoulun toimintaa ja tuloksia, kuten johtamisjärjestelmää ja päätöksenteon autonomisuutta, tutkimusta, koulutusohjelmia, kansainvälisyyttä ja yrityssuhteita. 

EQUIS-akkreditointi myönnetään joko kolmeksi tai viideksi vuodeksi. Kauppakorkeakoululle se on aina myönnetty viideksi vuodeksi. Alkavan viisivuotiskauden kehittämiskohteet määritellään loppuvuoden aikana.

EQUIS-akkreditoinnin lisäksi Kauppakorkeakoululla on AACSB- ja AMBA-akkreditoinnit. Vain noin prosentilla maailman kauppakorkeakouluista on tämä ns. triple crown -status, joka Kauppakorkeakoululla on ollut ensimmäisenä Pohjoismaissa vuodesta 2007 alkaen.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!