Karkaavien wattien metsästäjä
Professori Anouar Belahcen, mitä tutkit ja miksi?
Tutkin magneettisia materiaaleja, joita käytetään sähkömekaanisissa energian muuntamiseen tarkoitetuissa laitteissa, kuten moottoreissa ja generaattoreissa. Työni tavoite on auttaa pienentämään niiden energiahäviötä. Ensikuulemalta esimerkiksi generaattorin prosentin, parin energiahäviö voi vaikuttaa pieneltä, mutta jos ajatellaan, että se tuottaa 1000 megawattia sähköä, pari prosenttia onkin jo 20 megawattia, mikä vastaa noin 10 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta.
Tutkimukseni jakautuu tavallaan kahteen osaan. Mittaamme ja mallinnamme materiaaleja ja pystymme näin optimoimaan moottoreita ja generaattoreita. Toisaalta pureudumme syvemmin itse materiaaleihin, eli selvitämme, miten materiaalien rakenne ja valmistustapa vaikuttaa häviöihin.
Miten päädyit tutkijaksi?
Tiesin jo ylioppilaskirjoituksissa haluavani suorittaa ainakin tohtorintutkinnon. Kun tulin tänne tekemään maisteriopintoja, tapasin professorin, joka piti arvosanojani niin hyvinä, että tarjosi minulle töitä ryhmästään. Laboratoriossa huomasin, että tämähän oli juuri sitä, mitä olin jo pienenä tehnyt, eli muuntajien käämimistä. Ja sillä tiellä olen edelleen.
Mitkä ovat olleet urasi kohokohtia?
Nautin väitöskirjan tekemisestä, mutta ajattelin usein, oliko kukaan muu kiinnostunut siitä, minkä parissa ahersin. Sitten pääsin artikkelini kanssa konferenssiin, jossa oli 400 alan asiantuntijaa. Monet heistä tulivat pyytämään, saisivatko esitelmäni käyttönsä ja myöhemmin artikkeliini tuli paljon viittauksia. Se oli melkoinen buusti työlle, kun tajusin, että sillä oli todella merkitystä.
Mikä on tutkijan tärkein ominaisuus?
Kyllä se on ehdottomasti sitkeys. Tutkijan työssä voi mennä monta kuukautta tai vuottakin ilman konkreettisia tuloksia. Sitten yhtäkkiä, kun kriittinen massa on saavutettu, huomaakin, että tässä on nyt jotain tärkeää!
Tutkija etenee kärsivällisesti pieniä pätkiä kerrallaan, ja palkinto tulee vasta lopussa. Nopeita tuloksia haluavan kannattaa ryhtyä suunnittelijaksi.
Mitä odotat tulevaisuudelta?
Ensimmäinen tutkimushaaramme eli materiaalien mallintaminen sujuu jo hyvin, mutta toisessa, eli materiaalien valmistamisessa, on vielä paljon selvitettävää. Kehitämme siihen nyt mallia, ja olen varma, että kun saamme sen tehtyä, pystymme sanomaan, että näin tekemällä saadaan näitä ja näitä ominaisuuksia. Tällä hetkellähän työ tehdään kokeellisesti, eli testataan jotain valmistusmenetelmää ja katsotaan, mitkä ovat sen tulokset. Meidän tavoitteemme on siis eräänlainen numeerinen prototyyppimateriaali.
Anouar Belahcen ja muut Aalto-yliopiston uudet vakinaistetut professorit kertovat tutkimuksestaan monialaisessa iltapäivässä 12. lokakuuta klo 14.15 alkaen. Tervetuloa!
Katso luentojen ohjelma
Kuva: Anni Hanén
Lue lisää uutisia
Positiivinen viestintä ja improvisaatio auttavat kehittämään opiskelijoiden viestintätaitoja työelämän tarpeisiin
Kauppakorkeakoulu uudisti pakollisen ensimmäisen vuoden viestintäkurssinsa.
Talotekniikka murroksessa: data, vastuullisuus ja uudet liiketoimintamallit muuttavat alaa
Talotekniikka on nopeasti kehittyvä kokonaisuus, jossa yhdistyvät energia, data, käyttäjäkokemus ja liiketoimintamallit. Vuoden 2025 Talotekniikka 2030 -visiomittaus kertoo lukuina alan kehityksestä ja muutoksen vauhdista.
Juha Gogulski kehittää räätälöityä aivostimulaatiohoitoa masennukseen
Aalto-yliopiston tutkijatohtori ja Instrumentariumin tiedesäätiön Fellow-apurahan saanut Juha Gogulski kehittää tutkimusta, jonka tavoitteena on räätälöidä masennuspotilaille yksilöllistä aivostimulaatiohoitoa.