Kansainvälinen pienyrityspalkinto Olli Vuolalle
Vasemmalta oikealle: Immediate Past-President Ruben Ascua, President Ki-Chan Kim, Olli Vuola, Vice President Jeffrey Alves. Kuva: Valter Rassega.
Palkinto on kiitoksenosoitus Olli Vuolan ahkerasta työstä ja ICSB World Conferencen eteen.
- Tutustuin ICSB:n Presidentiin Ki-Chan Kimiin ja Executive Directoriin Ayman Tarabishyyn, ja meillä synkkasi hyvin. Olemme siitä lähtien tehneet tiiviisti yhteistyötä. Olen esimerkiksi ollut mukana valmistelemassa tämän vuoden ICSB World Conferencea, sanoo Olli Vuola.
Vuola on myös ollut ICSB:n kutsusta Italiassa opettamassa, ja suunnittelemassa huippukokousta ensi vuodelle.
Mukana tämän vuoden maailmankonferenssissa oli muun muassa Suomen YK-suurlähettiläs Kai Sauer ja pääkonsuli Jukka Pietikäinen New Yorkista. Palkintojenjako pidettiin YK:n päämajan juhlasalissa New Yorkissa.
- Olemme myös suunnitelleet, että ICSB World Conference olisi Suomessa ja Aalto-yliopistossa vuonna 2019 tai 2020, Vuola kertoo.
The International Council for Small Business (ICSB) on voittoa tavoittelematon yhdistys jonka tarkoituksena on edistää pienyritystoimintaa.
Lue lisää uutisia
Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto
Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.