Kaksi Aalto ARTS Booksin kirjaa palkittiin kansainvälisessä kilpailussa
Palkintoja voidaan pitää osoituksena siitä, että Aalto ARTS Books on onnistunut ydintehtävässään julkaista teoksia, joissa korkealuokkaisen sisällön ja kauniin ulkoasun liitto on toteutettu onnistuneesti. Se myös osoittaa, että akateemiset julkaisut voivat olla näyttäviä – eivät vain sisällöllisesti huippuluokkaa.
Tänä vuonna kilpailuun osallistui 427 kirjaa ja julkaisua 26 maasta eri puolilta maailmaa, mm. Australiasta, Koreasta, Etelä-Afrikasta, Brasiliasta sekä monista Euroopan maista. Kilpailu on kasvanut vuosi vuodelta. Aalto ARTS Books on ainoa palkittu suomalainen kustantamo.
”Kilpailimme sarjassa, jossa on maailman hienoimmat taidekirjat ja visuaalisen alan kustantamot, kuten Museum of Modern of Art ja 5 Continent Editions, joten olemme hyvässä seurassa”, sanoo Aalto ARTS Booksin kustannuspäällikkö (vs.) Sanna Tyyri-Pohjonen.
ICMA-palkinnot jaettiin nyt kymmenennen kerran. Aalto ARTS Books on osallistunut kilpailuun kolme kertaa ja tullut aina palkituksi. Aikaisempien vuoden voitokkaat kirjat ovat olleen Maija Tammen Sick Photography (2018) ja Lost in the Woods (2017), jonka ovat toimittaneet Pirjo Kääriäinen ja Liisa Tervinen.
Palkinnot oli määrä jakaa 9.3. gaalaillallisen merkeissä Lontoossa, mutta tilaisuus jouduttiin perumaan koronavirustilanteen vuoksi.
Lue lisää uutisia
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa
Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.