ɫɫ

Uutiset

Kaikki minusta -kilpailun finalistit valittu

Kilpailun tavoitteena oli kehittää uudenlaisia luovia ja visuaalisia tapoja esittää kansalaisiin liittyviä hallinnon rekisteritietoja.

Valtiovarainministeriö, Väestörekisterikeskus ja Aalto-yliopiston Media Factory haastoivat huhtikuussa opiskelijat suunnittelemaan digitaalista Suomea. Tavoitteena oli kehittää uudenlaisia luovia ja visuaalisia tapoja esittää kansalaisiin liittyviä hallinnon rekisteritietoja.

Kilpailu herätti paljon kiinnostusta: kaikkiminusta.suomi.fi-sivustolla vieraili kaikkiaan 8500 kävijää. Ehdotuksia tuli määräaikaan mennessä lopulta 22.

Kilpailun jury valitsi finalistikierrokselle kolme työtä:

  • ”Roberto Danilo Aarnio”, tekijöinä Roberto Aarnio ja Jesse Tielinen, Metropolia Ammattikorkeakoulu
  • ”Muita herätteitä”, tekijänä Joonas Pesonen, Itä-Suomen yliopisto
  • ”All Around Me”, tekijänä (Joanne) Nian Hwei Wong, Tampereen ammattikorkeakoulu

Ehdotuksia arvioivat N2:n toimitusjohtaja Alex Nieminen, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Anna Valtonen, ICT2015-työryhmän puheenjohtaja Pekka Ala-Pietilä, Yleisradion datajournalisti Teemo Tebest, muotoilija ja Nordkapp Oy:n luova johtaja Sami Niemelä sekä digitaalisen designin tutkija, Open Knowledge Finland ry:n aktiivijäsen Sanna Marttila.

”Valitsimme finaaliin toisistaan selkeästi erottuvat työt. Finalisteissa jury arvosti raikkaita, keveitä ideoita, joissa oli potentiaalia jatkokehitykseen ammattilaisten kanssa”, valottaa juryn puheenjohtaja Anna Valtonen valintaa.

Kukin finalisteista palkitaan 7000 eurolla. Rahallisen palkinnon lisäksi opiskelijat saavat käyttöönsä alan ammattilaiset, jotka auttavat opiskelijoita kehittämään alkuperäisiä ideoita toimiviksi prototyypeiksi loka-joulukuun 2015 aikana. Tammikuussa finalistit tulevat julkisesti arvioitavaksi, ja äänestyksen perusteella valittu koko kilpailun voittaja julkistetaan 11.2.2016. Voittajatyö saa 8000 euron palkinnon.

Kaikki minusta -kilpailu liittyy Kansalliseen palveluarkkitehtuuriohjelmaan, jossa rakennetaan palvelujen digitaalinen yhteentoimiva infrastruktuuri ja yksi sähköisen asioinnin luukku kansalaisten, yritysten ja viranomaisten käyttöön.

Kilpailun osallistujat saivat aineistoksi kuvitteellisen henkilön rekisteritietoja, kuten tietoja asuinpaikasta, kiinteistöistä, ajoneuvoista ja perheestä.  Tarkoituksena oli suunnitella näiden rekisteritietojen visualisointi: miten esittää lukuja, nimikkeitä ja nimiä mahdollisimman selkeästi ja visuaalisesti näyttävällä tavalla. Suunnittelun lopputuloksen oli tarkoitus olla innovatiivinen verkkopalvelu tai verkkosivu.

äپٴᲹ:

Jani Ruuskanen, hankepäällikkö, Palvelunäkymät, Väestörekisterikeskus, jani.ruuskanen@vrk.fi, p. +358 46 920 6231

Marjukka Ala-Harja, kehittämispäällikkö, Palvelunäkymät, valtiovarainministeriö, marjukka.ala-harja@vm.fi, p. +3582955 30489
 

@vm_kapa

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ratkaisuryhmä kokoontui Aalto-yliopistolla lokakuussa 2025.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Yhteiskunta-alojen välinen työryhmä: kilpailukykyä, turvallisuutta ja vihreää siirtymää edistettävä kokonaisuutena

Yliopistojen, yritysten ja kaupunkien välinen ratkaisuryhmä ehdottaa, että Suomi vauhdittaisi kansainvälistä kilpailukykyä, kansallista turvallisuutta ja vihreää siirtymää yhtenä kokonaisuutena. Ryhmä ehdottaa, että esimerkiksi puolustushankinnoilla voitaisiin tukea hiilineutraaliin yhteiskuntaan tähtääviä ratkaisuja.
Useita sauvanmuotoisia bakteereja mikroskooppisessa näkymässä, tummanpunaisella taustalla.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat kehittivät uuden tavan mitata tartuttavuutta: verenmyrkytystä aiheuttava E. coli -suolistobakteeri voi levitä kuin influenssavirus

Antibiooteille vastustuskykyiset ja virulenteimmat kannat eivät kuitenkaan ole kaikkein herkimmin leviäviä.
Colourful general image promoting Aalto Creatives pre-incubator programme
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö, Mediatiedotteet Julkaistu:

Haku Aalto-yliopiston luovien alojen esihautomoon on auki: Aalto Creatives -ohjelma alkaa maaliskuussa 2026

Tervetuloa ohjelman infotilaisuuteen tiistaina 20.1.2026 kuulemaan esihautomo-ohjelmasta sekä osallistuneiden tiimien yrittäjyystarinoista.
Kaksi maailmankarttaa, jotka näyttävät tuloerojen muutokset vuosina 1990-2023, eri värit edustavat eri muutostasoja.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tuloerot kasvaneet lähes puolella maailman väestöstä – aiempaa tarkempi aineisto paljastaa myös alueellisia onnistumisia

Taloudellisen eriarvoisuuden mittaamisessa on vakavia puutteita eri puolilla maailmaa.