Julius Bartels -mitali Tuija Pulkkiselle
Euroopan geotieteiden unioni (EGU) myöntää Julius Bartels -mitalin kolmen vuoden välein tunnustuksena erinomaisesta tutkimuksesta Aurinko-Maa-fysiikan alalla. Tutkimuksesta ja innovaatioista vastaava vararehtori Tuija Pulkkinen tunnetaan erityisesti auringosta tulevan hiukkasvuon, aurinkotuulen, ja maan lähiavaruuden dynamiikan ja vuorovaikutusprosessien tutkimuksestaan. Hänen tärkeimpiä saavutuksiaan ovat olleet mallit maan komeetan kaltaisen magneettisen pyrstön räjähdysmäisesti etenevälle katkeamiselle sekä tämän prosessin aiheuttamalle revontuliaktiivisuudelle.
Tuomaristo huomioi myös, että Pulkkinen on tehnyt tieteellisessä tutkimuksessaan runsaasti yhteistyötä useissa maineikkaissa tutkimuslaitoksissa sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Osoituksena Pulkkisen tieteellisistä saavutuksista voidaan pitää yhteensä noin 240:ää julkaisua kansainvälisissä vertaisarvioiduissa julkaisuissa sekä edelleen kasvavaa lähes 5000 viittauksen määrää.
Lue lisää uutisia
Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto
Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme
Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.