ɫɫ

Uutiset

Juho Kannala aloittanut tietotekniikan laitoksella tietokonenäön apulaisprofessorina

Juho Kannala on erikoistunut ympäristön geometriseen 3D-mallintamiseen.
3D-mallintaminen voi liittyä esimerkiksi robotin, kuten itseohjautuvan auton, autonomiseen liikkumiseen, kertoo Kannala.

Tietokone voi tunnistaa, luokitella ja analysoida asioita kuvista automaattisesti ja reagoida tapahtumiin kameran avulla. Tietokoneella on myös mahdollista analysoida suuria määriä kuvia etsien esimerkiksi tietyntyyppisiä ilmiöitä, joita olisi työlästä havaita ja tulkita pelkästään ihmisvoimin. 

- 3D-mallintaminen voi liittyä esimerkiksi robotin, kuten itseohjautuvan auton, autonomiseen liikkumiseen. Muiden tiellä liikkujien tunnistaminen on silloin olennaisessa roolissa, ja siinä on ongelmakohtia, koska olosuhteet, vaatetus ja liikkumismuoto voivat olla hyvin vaihtelevat, kertoo Kannala.

Juho Kannalan tohtorikoulutettava Iaroslav Melekhov siirtyy Kannalan mukana Oulusta Aalto-yliopistoon. Kannala on kevään aikana rekrytoimassa lisää konenäön tutkijoita ryhmäänsä.

Akatemiaprojekti sisätilojen 3D-mallintamisesta

Juho Kannala on osahankkeen johtajana myös uudessa akatemiaprojektissa, jonka toisesta osasta vastaa sähkötekniikan korkeakoulun professori Simo Särkkä.

- Hankkeen tarkoituksena on 3D-mallintaa sisätiloja kameran ja inertiaaliantureiden avulla. Kartta tai malli voi olla robotin tai ihmisen luoma, ja sen perusteella voi esimerkiksi määrittää kameralla varustetun laitteen liikeradan ja paikan, kertoo Kannala uudesta Akatemia-hankkeesta.

Kannala on valmistunut Teknillisestä korkeakoulusta vuonna 2004; diplomityössään hän mittasi ja mallinsi viemäriputkia konenäön avulla. Kannala väitteli tohtoriksi vuonna 2010 Oulun yliopistosta, aiheenaan geometrisen tietokonenäön mallit ja menetelmät. Väitöksensä jälkeen Kannala oli ensin Akatemian tutkijatohtorina ja sitten akatemiatutkijana Oulun yliopistossa. Kannala tuli Aalto-yliopistoon Oulun yliopiston tieto- ja sähkötekniikan tiedekunnasta, konenäön tutkimuskeskuksesta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.