Juhlavuosinäyttely luo katsauksen opiskelijoiden vaikuttaviin tekoihin kautta vuosikymmenten
Osaksi Aalto 10 -juhlavuotta luotu näyttely, 'Luovuus itse teossa: opiskelijaelämän henki', tuo päivänvaloon yhdessä tekemisen ja opiskelijahengen voimin tehtyjä saavutuksia vuosien varrelta.
Näyttely esittelee aikajanan tapahtumista, jolloin opiskelijat ovat saaneet aikaan positiivisia muutoksia yhteiskunnan haasteisiin. Näyttely koostuu Aalto-finnan valokuva-arkiston materiaaleista, jotka ilmentävät opiskelijahengen ja -kulttuurin voiman ja vievät katsojansa menneiden aikojen yliopistoon.
Bilge Hasdemir ja Edel O’Reilly, Aalto-kuraattoritNäyttely yhdistää menneet saavutukset väläyksiin opiskelijayhteisön tunnelmista haastavien aikojen keskellä.
Valokuvakokoelman lisäksi näyttelyyn kuuluu virtuaalinen kierros Otaniemen kampuksesta Ikiteekkari Krister Ahlströmin opastamana. Hän ollut läheisesti mukana näyttelyn kokoamisessa. Ahlström nostaa uudella tavalla esille opiskelijoiden vaikutuksen paitsi yliopiston yhteishengen luomisessa myös ympäröivän yhteiskunnan kehityksessä kuluneiden vuosien aikana.
Näyttelyn ovat kuratoineet Bilge Hasdemir ja Edel O’Reilly tiiviissä yhteistyössä Aalto-yliopiston eri korkeakoulujen opiskelijoiden, alumnien, tiimien ja osastojen kanssa.
Näyttely oli esillä 28.8.–15.10. Dipolin galleriassa ja katsottavissa nyt verkossa osoitteessa .
Lue lisää uutisia
Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta
Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.
Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin
Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!