ɫɫ

Uutiset

Jonna Kuusisto valittu esiintymään European Paper Week -tapahtumaan

DI Jonna Kuusisto on valittu yhdeksi kolmesta nuoresta tutkijasta, joka pääsee esittelemään tutkimustaan.

DI Jonna Kuusisto puunjalostustekniikan laitokselta on valittu yhdeksi kolmesta nuoresta tutkijasta, joka pääsee esittelemään tutkimustaan eurooppalaisen paperiyritysten yhdistyksen CEPIn (Confederation of European Paper Industries) vuosikokoukseen European Paper Week -tapahtumaan marraskuussa. Valinta tehtiin kahdentoista nuoren tutkijan joukosta. Nämä 12 tutkijaa oli puolestaan valittu hakemusten perusteella eurooppalaisen paperialan nuorten tutkijoiden työpajaan. European Paper Weekin aikana pidettävään työpajaan haettiin nuoria tutkijoita kertomaan innovatiivisiin tuotteisiin, teknologioihin tai analyysitekniikoihin liittyvästä tutkimuksestaan, tai tutkimuksesta, jolla vahvistetaan eurooppalaisen paperiteollisuuden asemaa tulevaisuudessa.

Jonna Kuusiston tutkii väitöskirjassaan kalsiumkarbonaatin ja tärkkelyksen yhdistämistä mikrokomposiitiksi. Tarkoitus on kehittää nykyisistä, edullisista raaka-aineista sitoutumiskykyinen komposiitti. Paperinvalmistuksessa osa kuiduista voitaisiin korvata tällä komposiitilla ja näin saada aikaan sekä kustannussäästöjä että ainutlaatuisia paperin ominaisuuksia, kuten erinomaiset lujuudet. Kuusisto tekee väitöskirjaansa professori Thad Maloneyn tutkimusryhmässä.

European Paper Week järjestetään Brysselissä 25.–27.11.2014. Nuorten tutkijoiden työpajan järjestävät CEPI ja EFPRO (The Association of European Fibre and Paper Research Organisation). Lue lisää

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.