ɫɫ

Uutiset

Jakeluoikeusjärjestelmä nostaa polttoaineen hintaa - kompensaatio pienituloisille vie vain siivun järjestelmän tuotoista

Taloustieteilijät kehittivät henkilö- ja ajoneuvodatan pohjalta mahdollisia kompensaatiomalleja. Raportti julkistettiin liikenne- ja viestintäministeriön webinaarissa 27. lokakuuta.
Taloustieteilijät ehdottavat: Näin Suomi puolittaa tieliikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä
Kuva: Roope Kiviranta / Aalto-yliopisto.

Suomi on sitoutunut puolittamaan fossiilisten polttoaineiden kulutuksen tieliikenteessä vuoteen 2030 mennessä. Syksyllä 2019 taloustieteen tutkijaryhmä ehdotti, että tehokkain tapa päästä tavoitteeseen on luoda Suomeen polttoaineiden jakeluoikeusjärjestelmä, jossa jakelija ostaa valtiolta jokaista myytävää polttoainelitraa varten polttoaineen hiilisisältöön sidotun luvan. Järjestelmä nostaa polttoaineen hintaa ja kannustaa näin esimerkiksi pienempipäästöisen auton hankintaan.

Nyt Aalto-yliopiston professori Matti Liskin vetämä ryhmä on selvittänyt, miten hinnannousua olisi mahdollista kompensoida eri väestöryhmille kuten pienituloisille ja haja-asutusalueilla asuville. Työryhmä analysoi kaikkien lähes kolmen miljoonan yksityiskäytössä olevan ajoneuvoverovelvollisen auton ajokilometrit, päästöt ja autojen haltijoiden tulot selvittääkseen, miten tällä hetkellä käytössä olevan polttoaineiden hiilidioksidiveron kustannukset jakautuvat väestössä.

Aineisto osoitti, että neljäsosa Suomen yksityisautoista tuottaa puolet kaikista yksityisautoilun päästöistä. Polttoaineiden kulutus painottuu voimakkaasti suurituloisiin väestöryhmiin, ja erot päästöissä selittyvät ensisijaisesti ajetuilla kilometreillä, eivät niinkään auton teknologialla. Kotitalouksilla, joiden käytettävissä olevat tulot ovat 70 000-80 000 euroa, autoilun keskimääräinen hiilidioksidipäästö on melkein kolminkertainen verrattuna kotitalouksiin, joiden vuositulot ovat 10 000-20 000 euroa.

Harvaan asutuilla alueilla tieliikenteen päästöt ovat yksilöä kohden suuremmat kuin kaupunkialueilla, mutta kaupunkialueiden osuus yksityisautoilun päästöistä on kokonaisuutena maaseutua suurempi suuremman väestömäärän takia.

Mitä suuremmat tulot, sitä pienemmän osuuden polttoaineen mukana maksettava hiilidioksidivero niistä muodostaa. Suurimmalla osalla Suomen autoilevaa väestöä vero vie tuloista alle prosentin.

”Selvityksemme osoitti, että jos jakeluoikeusjärjestelmän aiheuttama polttoaineiden hinnannousu kompensoidaan ainoastaan pienituloisille eli esimerkiksi alle 20 000 euroa ansaitseville kotitalouksille, kompensointi on mahdollista toteuttaa varsin pienellä osuudella järjestelmän tuotoista”, Matti Liski toteaa.

Tutkijat esittelevät raportissa hyödyllisiä näkökulmia erilaisten kompensaatiomallien rakentamiseen. Päättäjät voivat hyödyntää eri malleja tai niiden yhdistelmiä päätettyään, millaiseen oikeudenmukaisuusnäkökulmaan kompensaatiolla pyritään.

Taloustieteen työryhmän raportti ”Kohti hiiletöntä liikennettä – analyysi tulonjakovaikutuksista” julkistettiin liikenne- ja viestintäministeriön järjestämässä webinaarissa 27. lokakuuta 2020.

Linkki raporttiin Aalto Economic Instituten sivuilla: 

äپdz:

Professori Matti Liski
Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu, taloustieteen laitos
040 353 8173
matti.liski@aalto.fi

Lisää aiheesta

Taloustieteilijät ehdottavat: Näin Suomi puolittaa tieliikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä

Taloustieteilijät ehdottavat: Näin Suomi puolittaa tieliikenteen päästöt vuoteen 2030 mennessä

Tehokkain tapa saavuttaa päästötavoitteet on polttoaineiden myyntilupajärjestelmä, joka asettaa kiintiöt polttoaineiden hiilisisällölle. Aalto-yliopiston tutkijat luovuttivat ehdotuksensa liikenne- ja viestintäministeriölle 22. lokakuuta.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Aalto-yliopistolla kaksi lippua: sateenkaarilippu ja keltainen lippu. Taustalla moderni rakennus ja vihreitä puita.
Mediatiedotteet Julkaistu:

Tutkimus: Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille myönteiset yritykset ovat selvästi innovatiivisempia

Tutkimuksen mukaan LGBTQ+- eli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille myönteinen henkilöstöpolitiikka voi merkittävästi vauhdittaa innovaatioiden syntymistä yhdysvaltalaisissa yrityksissä.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.