ɫɫ

Uutiset

Inside the Quartet vie kuulijan jousikvartettien virtuaalimaailmaan

Akustiikan ja äänen ammattilaiset ovat olleet toteuttamassa virtuaalitodellisuusteosta, joka on esillä toukokuussa Hannoverissa ja Helsingissä sekä heinäkuussa Meidän Festivaalilla Järvenpäässä ja Tuusulassa.
Työelämäprofessori Sebastian Schlecht soittamassa virtuaalimaailmassa. Kuva: Aalto-yliopisto
Työelämäprofessori Sebastian Schlecht soittamassa virtuaalimaailmassa. Kuva: Aalto-yliopisto

Virtuaalilaseilla katseltavan Inside the Quartet – Kvartetin sisällä -teoksen kautta yleisö pääsee kokemaan musiikin valitsemansa Kamus-kvartetin muusikon paikalta. Ainutlaatuisessa teoksessa yhdistyy Suomen tunnetuin säveltäjä Jean Sibelius, yksi maamme merkittävimmistä jousiensembleistä Kamus-kvartetti sekä Aalto-yliopiston huippuluokan tekninen osaaminen.

”Teos syntyi yhteisestä halusta kokeilla VR-tekniikkaa jousikvartetin ja yleisön kohtaamisen muotona ja oli meille kaikille yhteistyössä mukana olleille osapuolille uusi kokemus”, Aalto-yliopiston työelämäprofessori ja työryhmän projektijohtaja Sebastian Schlecht kertoo.

Projektin suurin haaste oli visioida, miten saada kuulijalle tunne, että hän on yksi soittajista. Tässä onnistuttiin visioimalla muutamia vaihtoehtoja muusikoiden ja insinöörien kanssa. Parhaaksi toteutustavaksi valikoitui kuoron neliönmuotoinen istumajärjestys sekä kameran sijainti jokaisen soittajan takana kertaalleen.

”Huoneakustiikan ja 3D-suunnittelun avulla onnistuimme luomaan kuulijalle tunteen, että hän on itse yksi jousikvartetin soittajista oma instrumentti kädessään”, Schlecht iloitsee.

Teos kuvattiin Ainolassa kesällä 2020 ja vie kuulijan virtuaalimaailman lasien avulla suoraan Aino ja Jean Sibeliuksen kotiin Ainolaan. Musiikkina kuullaan kaksi ensimmäistä osaa Sibeliuksen Voces Intimae -kvartetosta. Projektissa yhdistyivät Aalto-yliopiston akustiikan ja Media Labin opiskelijat ja tutkijat. Teoksen äänisuunnittelusta on vastannut tohtoriopiskelija Nils Meyer-Kahlen. VR-kokemuksen suunnittelusta ja esituotannosta ovat vastanneet maisteriopiskelijat Eero Tiainen ja tohtoriopiskelija Gautam Vishwanath sekä valaistuksen on suunnitellut tohtoriopiskelija Petri Juntunen. Lisäksi akustiikan neuvonantajana on toiminut professori Tapio Lokki.

Oculus Quest 2 -virtuaalilaitteilta katseltava teos on ollut jo esillä Hannoverissa Classical:NEXT -tapahtumassa ja vierailee Helsingin keskuskirjasto Oodissa keskiviikkona 25. toukokuuta. Teos on osa Meidän Festivaalin 2022 ohjelmaa heinäkuussa Järvenpäässä ja Tuusulassa. Meidän Festivaaliviikolla Inside the Quartet vierailee myös Hyrylän ja Jokelan kirjastoissa ja Kallio-kuninkalassa. Teos on myös osa Konserttikeskuksen tarjontaa. Konserttikeskuksen kautta ja tuella sen voi tilata kouluihin ympäri Suomen. Teoksen voi nähdä ja kuunnella samanaikaisesti neljä kuulijaa kuten teoksessa on jousikvartetin soittajiakin.

Teoksen tuotantoa on tukenut Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Teos kuvattiin Ainolassa kesällä 2020 ja vie kuulijan virtuaalimaailman lasien avulla suoraan Aino ja Jean Sibeliuksen kotiin Ainolaan.
Teos kuvattiin Ainolassa kesällä 2020 ja vie kuulijan virtuaalimaailman lasien avulla suoraan Aino ja Jean Sibeliuksen kotiin Ainolaan. Kuva: Aalto-yliopisto

äپٴDz:

toiminnanjohtaja Petra Piiroinen
Meidän Festivaali
petra.piiroinen@meidanfestivaali.fi
puh. 041 548 7098

professori ja projektijohtaja Sebastian Schlecht
Aalto-yliopisto
sebastian.schlecht@aalto.fi
puh 050 5176 093

Lisätietoa MEIDÄN FESTIVAALI
Meidän Festivaali (ent. Tuusulanjärven kamarimusiikki) on ennakkoluuloton, kulttuurielämää uudistava, yhteiskunnallisesti valveutunut ja poikkitaiteellisista ja -tieteellisistä tempauksista tunnettu korkeatasoinen kulttuuritapahtuma, joka on toiminut vuodesta 1997 lähtien Tuusulanjärven ainutlaatuisessa historiallisessa ympäristössä. Tapahtuman taiteellisena johtajana
kesällä 2018 kautensa avasi maamme johtaviin jousiensembleihin lukeutuva Kamus-kvartetti. Meidän Festivaali on palkittu Finland Festivalsin Vuoden Festivaali 2011 -nimikkeellä, vuoden 2013 musiikin valtionpalkinnolla ja viimeisimpänä Musiikki&Median Industry Awards-palkinnolla vuoden
2021 klassisen musiikin festivaalina. Meidän Festivaalille on myönnetty eurooppalainen EFFE-laatuleima vuosille 2022–23 ja Ekokompassi Tapahtuma -sertifikaatti 2019–21. Tapahtuman järjestää Järvenpään Sibelius-seura ry. Lue lisää verkkosivuilta

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Näkymä Otaniemen kampuksen keskiöstä
Kampus Julkaistu:

Tutkimustulos: Asiakastyytyväisyys Aalto-yliopiston kampuksen toimitiloihin pysyy korkealla tasolla

ACRE arvioi toimitila-asiakkaidensa tyytyväisyyttä vuosittain asiakastyytyväisyyskyselyn avulla. Lue viimeisimmän kyselyn tuloksista.
Henkilö kävelee värikkään tiiliseinällä olevan muraalin ohi, katuvalot ja sähkölaitteet yläpuolellaan.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Yliopisto Julkaistu:

Uusia akatemiatutkijoita ja akatemiahankkeita

Suomen Akatemian akatemiatutkijan ja -hankerahoituksen sai yhteensä 44 aaltolaista tutkijaa – onnittelut kaikille!
Opiskelija tietokoneen äärellä.
۳ٱ𾱲ٲö, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

FITech-verkostoyliopiston uusi hanke kehittää verkoston kykyjä jatkuvan oppimisen osa-alueella

FITechin uuden FITech FORWARD -hankkeen tavoitteena on kehittää verkoston jäsenyliopistojen kykyä luoda jatkuvan oppimisen ja pienten osaamiskokonaisuuksien tarjontaa tekniikan alojen ajankohtaisiin osaamistarpeisiin. Aalto-yliopiston lisäksi hankkeessa ovat mukana Oulun yliopisto, Tampereen yliopisto ja Vaasan yliopisto.
Kaksi vaaleaa puista jakkaraa, joista toinen on suorakulmainen ja toinen pyöreä, neutraalia taustaa vasten.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopiston Puustudion tulevaisuuden visiot Suomen arvokkaimmasta puusta esittäytyvät Suomen metsämuseo Lustossa

Visakoivu – Pirun puristama puu -näyttely on esillä Lustossa 15.3.2026 saakka.