ɫɫ

Uutiset

Ikä asiantuntijatyön voimavarana

Yli 45-vuotiaat suomalaiset asiantuntijat joustavat ja venyvät työelämässä

Yli 45-vuotiaat suomalaiset asiantuntijat ovat kyselytutkimuksen mukaan innostuneempia ja uutterampia työssään kuin nuoremmat kollegansa. Heidän kokonaistyöaikansa on selvästi nuorempia pidempi ja he myös tekevät enemmän ilta- ja viikonlopputyötä.

Silti nuoremmat työntekijät uupuvat työssä herkemmin kuin yli 45-vuotiaat riippumatta siitä, onko heillä alle kouluikäisiä lapsia vai ei. Sen sijaan ikääntyvien innovointikyky, työmotivaatio ja hyvinvointi säilyvät korkeina työmäärästä huolimatta.

Kokeneemmat työntekijät ovat tutkimuksen mukaan taitavampia johtamaan omaa työaikaansa ja he osaavat joustavasti yhdistää työn ja muun elämän.

 
Aalto-yliopiston Tuotantotalouden laitoksen  toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1661 ylempää toimihenkiloä kuudesta akavalaisesta ammattiliitosta.Tutkimus on Tekesin rahoittama.

'Global Time' – Hyvinvointi ja innovatiivisuus globaalissa  - projektissa tutkitaan kuinka aikaerojen asettamat vaatimukset (mm. synkronisen työajan vaatimat ylityöt) vaikuttavat hyvinvointiin ja innovatiivisuuteen globaalisti hajautuneessa tiimityössä. 

Lisätietoja antaa Global Time -projektipäällikkö Niina Nurmi, niina.nurmi@aalto.fi

Kuvassa Stanfordin yliopistossa parhaillaan vieraileva tutkijatohtori, Global Time -hankkeen projektipäällikkö Niina Nurmi.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.