Hyvästit muovikääreille? Opiskelijat kehittivät uudenlaisen biohajoavan ”dipattavan” pakkauksen kurkuille

Vihannesten ja hedelmien pakkaaminen vähentää ruokajätettä, sillä se suojaa niitä iskuilta ja taudinaiheuttajilta ja saa ne kestämään tuoreena pidempään. Kääntöpuolena pakkauksista kertyy kuitenkin melkoinen määrä muovijätettä. Mitä jos päivittäin poisheitetyille miljoonille muovikääreille olisi uusiutuva ja biohajoava vaihtoehto?
Tästä saivat luovan idean neljä Aallon opiskelijaa, Ena Naito, Louise Kallai, Emilia Ikävalko ja Sari Kupiainen, jotka osallistuivat Design Meets Biomaterials -kurssille. He kehittivät täysin uudenlaisen keinon kurkkujen pakkaamiseen: vihannes dipataan kasvipohjaiseen seokseen, joka kuivuu muutamassa sekunnissa ja muodostaa kurkun pinnalle läpinäkyvän suojakalvon.
Tiimi esittelee kesäkuun lopulla DipWrap-nimisen ideansa kansainvälisessä -kilpailussa, johon heidät valittiin edustamaan Aalto-yliopistoa. Kilpailussa yli 50 opiskelijatiimiä ympäri maailmaa esittelee biotekniikkaa ja muotoilua yhdistäviä projektejaan tutkijoiden, yritysten edustajien, taiteen ja muotoilun asiantuntijoille.

Seos sisältää punalevästä valmistettua, hyytelöimisaineenakin käytettyä agar agaria, karnaubavahaa ja nanokiteistä selluloosaa. Tiimi kehitti reseptin itse, sillä aiempia tutkimuksia samankaltaisista ratkaisuista ei löytynyt.
”Olimme labrassa joka viikko ja testasimme useita erilaisia materiaaleja. Keksimme kokeilla agaria, sillä olimme käyttäneet sitä ruuanlaitossa. Lisäsimme myös vahaa, jotta saimme kalvosta vedenpitävämmän ja nanokiteistä selluloosaa sen antibakteeristen ominaisuuksien vuoksi”, kertoo kemian tekniikan opiskelija Louise Kallai, joka viettää vaihto-opiskelijavuotta Aallossa.
Tiimi uskoo, että ”dippausta” voisi käyttää muillekin kasviksille ja hedelmille.
”Tämä on pieni askel, mutta toivottavasti se on alku kaupallistettavalle tuotteelle ja herättää kiinnostuksen tällaiseen pakkausmenetelmään. Idea myös kannustaa ihmisiä kyseenalaistamaan päivittäisiä valintojamme”, sanoo muotoilun maisteriopiskelija Ena Naito.
Projekti on osa -ohjelmaa, jonka tavoitteena on luoda uusia konsepteja tulevaisuuden biotaloudelle yhdistämällä muotoilua, brändiajattelua ja biomateriaalien tutkimusta. CHEMARTS on pitkäaikainen yhteistyö Kemian tekniikan korkeakoulun ja Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun välillä.
Seuraa tiimin matkaa issa: @dip.wrap
Valokuva : Ena Naito, Louise Kallai, Emilia Ikävalko ja Sari Kupiainen

Lue lisää uutisia

Unite! Seed Fund 2025 - Aaltolaisia mukana 15 hankkeessa
Vuoden 2025 Seed Fund -haussa 30 ehdotusta valittiin rahoitettaviksi. Aalto on mukana 15 projektissa ja koordinoi yhtä niistä.
Alumni Ella Ahmas: ”Euroopan komissiolle töihin pääseminen oli hieno juttu ja uskoisin, että nuorempi Ella olisi minusta tosi ylpeä”
Kansainvälisen liiketoiminnan ja johtamisen maisteriohjelmassa opiskellut Ella Ahmas löysi työharjoitteluista saamansa kokemuksen avulla oman juttunsa ja päätyi Euroopan komissiolle töihin nykyiseen tehtäväänsä.
Suomen ELLIS-instituutissa aloittaa 9 uutta professoria ryhmänjohtajina ja PS Fellow -positioissa
Aalto-yliopistoon tulee neljä uutta tekoälytutkimuksen professoria