ɫɫ

Uutiset

Huippusuosittu Twitter-konferenssi saa jatkoa 8. maaliskuuta – luvassa 16 tuntia aivotutkimusta

Pääesitelmien aiheita ovat muun muassa sosiaaliset aivot ja tunteiden vaikutus puheen tuottamiseen.
braintc_fi_fi.png

Aivotutkimusta käsittelevä Brain Twitter Conference (#brainTC) sai alkunsa viime vuonna, jolloin 600 000 Twitter-käyttäjää pääsi osalliseksi neurotieteen uusimmista saavutuksista. Suosittu konferenssi järjestetään myös tänä vuonna 8. maaliskuuta, osana kansainvälistä aivoviikkoa. Konferenssia voi seurata Twitterissä hashtagilla , tapahtuman oma tili on .

Tänä vuonna pääesitelmät pitävät kuusi maailmankuulua tutkijaa neurotieteen eri aloilta. Esimerkiksi TED-puheistaan tunnetut Rebecca Saxe (MIT) ja Sophie Scott (UCL) ovat puhujien joukossa. Saxen esityksen aihe on sosiaaliset aivomme, kun taas Scott kertoo, miten tunteet vaikuttavat puheen tuottamiseen.

Twitter-konferenssin aikana tutkijat esittelevät tutkimuksensa kuuteen twiittiin pakattuna. Esitelmissä nähdään mitä luovimpia tapoja esittää tiedettä tiiviissä muodossa – odotettavissa on niin kuvia, emojeita kuin videoitakin. Tärkeässä osassa on myös vuorovaikutus: niin tutkijat kuin maallikot voivat esitelmien lomassa kommentoida ja esittää kysymyksiä tutkimuksesta.

Brain Twitter Conference syntyi tarpeesta viestittää tieteestä avoimesti ja ilmaiseksi. Tavallisesti tieteelliset tulokset julkaistaan ja niistä keskustellaan eri alojen konferensseissa, joihin on korkeat osallistumismaksut. Konferensseihin osallistuminen on hankalaa ja kallista myös matkustamisen näkökulmasta, ja samalla se on myös haitallista ympäristölle.

Twitterissä järjestettävä neurotieteen konferenssi tähtää avoimuuteen ja moniäänisyyteen. Kuka tahansa tutkijapiirien ulkopuoleltakin voi osallistua maksutta Twitter-konferenssiin, jopa nimimerkin suojista. Se mahdollistaa moniäänisen keskustelun neurotieteessä; myös vähemmistöjen äänet saadaan kuuluviin. Parhaimmillaan tämä kaikki lisää neurotieteen vaikuttavuutta, ja samalla vie tieteenalaa eteenpäin. 

Konferenssin pääjärjestäjät ovat joukko tutkijoita Aalto-yliopiston neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselta, ja tänä vuonna tiimissä on mukana myös kaksi tutkijaa Harvard Medical Schoolista Bostonista.

äپٴDz:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.