ɫɫ

Uutiset

Henkilöstöä arvostava johtaminen lisää työhyvinvointia

Työhyvinvointi on keskeinen tekijä hyvin menestyvien yksilöiden ja organisaatioiden taustalla.
Kaksi opiskelijaa opiskelemassa. Kuva: Aalto-yliopisto / Aino Huovio
Kuva: Aalto-yliopisto / Aino Huovio

Projektitutkija, KTT Juha Eskelinen, taloustieteen emeritusprofessori Pekka Ilmakunnas ja logistiikan professori Markku Kuula, kaikki Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta, ovat tutkineet työhyvinvoinnin ja tuottavuuden yhteyttä. He tarkastelevat aihetta sekä työntekijöiden että yritysten näkökulmasta Työhyvinvoinnin tuottavuusvaikutukset tutkimuksen valossa -artikkelissaan.

Työhyvinvoinnin tuottavuusvaikutukset ja keinot parantaa työoloilla tuottavuutta ovat olleet yhteiskunnan päätöksentekijöiden ja tutkijoiden välisen keskustelun aiheena jo sadan vuoden ajan. Yksittäisten, varsinkin yksilöön kohdistuvien työhyvinvoinnin vahvistamiseen tähtäävien toimenpiteiden vaikutus työhyvinvointiin näyttäisi olevan varsin pieni ja lyhytkestoinen. 

”Jos työolot ja toimintakulttuuri eivät samalla kehity, työpaikalla vallitsevat systeemiset voimat näyttävät palauttavan tilannetta kohti edeltävää tilaa. Tulokset organisaatiotasoisten toimenpiteiden vaikutuksista kuitenkin indikoivat, että työhyvinvointiin ja tuottavuuteen voidaan vaikuttaa”, sanoo Juha Eskelinen. 

Tutkijoiden selvityksen mukaan työhön itseensä ja sen järjestelyihin kohdistuvien toimenpiteiden vaikuttavuus näyttää olevan yksilötasoisia toimenpiteitä vahvempi ja pitkäkestoisempi. ”Ei ole kuitenkaan syytä pitää yksilötasoisten voimavarojen vahvistamiseen tähtääviä toimia joutavina. Niillä saattaa olla paikkansa osana organisaation suoritusta kehittäviä toimenpiteitä”, Eskelinen jatkaa.

Henkilöstön kuunteleminen ja kuuleminen tärkeää

Työhyvinvointia ja työoloja on jo vuosikymmenten ajan pyritty parantamaan eri tavoin. Monien syiden takia on vaikea arvioida, paljonko tuottavuutta voidaan parantaa työhyvinvointiin tai johtamiseen kohdistuvilla toimenpiteillä. Työhyvinvointi on monitahoinen ilmiö, jolle ei voi asettaa yhtä kvantitatiivista mittaria, vaan tutkimuksissa on käytetty useita vaihtoehtoisia, useimmiten subjektiivisia mittareita.

Erilaisia työhyvinvointiin ja työolojen parantamiseen tähtääviä toimenpiteitä tutkittaessa on selvinnyt, että toimenpiteiden vaikutukset ovat jääneet lyhytkestoisiksi. Niiden hyöty on ollut suurimmillaan kolmen kuukauden aikana toimenpiteen jälkeen, minkä jälkeen vaikutus on nopeasti vähentynyt. Tutkimuksissa on kuitenkin päädytty siihen, että kolmen kuukauden aikana saatu hyöty ylitti toimenpiteiden kustannukset.

”Vaikka emme pystyneet osoittamaan, että työhyvinvointi lisäisi tuottavuutta, voidaan katsauksemme perusteella todeta, että työhyvinvointi on keskeinen tekijä hyvin menestyvien yksilöiden ja organisaatioiden taustalla. Työhyvinvointia ei voida ylläpitää johtamistemppujen avulla, vaan siihen päästään pitkäjänteisellä henkilöstöä arvostavalla johtamisella, jota voidaan tukea muilla hyvinvointia edistävillä toimilla”, sanoo Pekka Ilmakunnas.

Artikkeli on julkaistu AkavaWorksin julkaisusarjassa ja se on osa Akavan .

-artikkeli

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.