Helsinki School vie valokuvaajia menestyksekkäästi maailmalle
– Suomalainen valokuvataide on nykyisin tunnetumpaa ulkomailla kuin kotimaassa, sanoo Adjunct Professor Timothy Persons Aalto-yliopistosta.
– Olemme vuosittain esillä Euroopan tärkeimmillä taidemessuilla, valokuvaajiemme teokset käyvät hyvin kaupaksi, ja he saavat kutsuja merkittäviin ulkomaisiin gallerioihin ja näyttelyihin. Menestyksemme ei kuitenkaan perustu myytyjen teosten määrään vaan ainutlaatuiseen opetusmetodiin.
Timothy Persons johtaa Helsinki School -hanketta Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa. Laman aikaan 1990-luvun alussa Taideteollisessa korkeakoulussa käynnistynyt konsepti asetti tähtäimen korkealle: nuorten suomalaisten valokuvaajien kansainväliseen menestymiseen.
– Tuo tähtäin on nyt saavutettu, ja metodi osoitettu toimivaksi. Lisäksi Helsinki School on yhtäjaksoisesti pisimpään toiminut valokuvauksen koulutuskonsepti Euroopassa ja jopa maailmanlaajuisesti tarkasteltuna.
Personsin mukaan tärkeimmät opit voidaan tiivistää neljään englannin kielestä johdettuun c:hen: content, commitment, collaboration ja communication. Ensimmäisellä hän tarkoittaa töiden sisältöä ja omaleimaisuutta. Toiseksi tekijöiden tulee sitoutua taiteen kansainvälisiin laatustandardeihin, pelkkä kansallinen taso ei riitä. Lisäksi Persons korostaa yhteistyön ja kommunikaation merkitystä. Taiteilijan tulee osata esitellä työtään ja teoksiaan ammattimaisesti.
– Vahvuutemme on eri taiteilijasukupolvien välisessä vuorovaikutuksessa, opetuksen kautta välittyvässä tietotaidon soveltamisessa käytäntöön, vilkkaassa julkaisu- ja näyttelytoiminnassa sekä monipuolisessa yhteistyöverkostossa.
Juhlavuoden ohjelmaa Euroopassa
Helsinki Schoolissa on tällä hetkellä mukana viitisenkymmentä valokuvaajaa, jotka kaikki ovat Aalto-yliopiston alumneja tai opiskelijoita. Joukossa on alan vakiintuneita kärkinimiä kuten Elina Brotherus, Hannu Karjalainen, Ola Kolehmainen, Susanna Majuri ja Jorma Puranen.
Taiteilijoita edustava galleria sijaitsee Berliinissä, jossa järjestetään vuosittain kuusi näyttelyä. Parhaillaan esillä on valokuvataiteen professori Jyrki Parantaisen ²â°ì²õ¾±³Ù²â¾±²õ²Ôä²â³Ù³Ù±ð±ô²â Maa, jonka avajaisiin suorastaan jonotettiin, kertoo Persons. Galleriassa ovat tänä vuonna esillä myös Aino Kanniston ja Ulla Jokisalon ²â°ì²õ¾±³Ù²â¾±²õ²Ôä²â³Ù³Ù±ð±ô²ât sekä useita ryhmänäyttelyitä.
Valokuvaajat ovat saaneet jalansijaa Berliinissä myös Kunstlerhaus Bethanien -residenssitoimintaan. Paikoista käydään kovaa kansainvälistä kilpailua taiteilijoiden ja taiteenalojen kesken. Residenssin ensimmäiset suomalaistaiteilijat ovat valokuvauksen opiskelijat Mikko Rikala ja Tanja Koljonen. Heidän puolen vuoden residenssikautensa huipentuu Bethaniessa juuri auenneeseen näyttelyyn.
Suurten kansainvälisten taidemessujen – kuten ARCO Madrid, Unseen Amsterdam, ViennaFair ja Paris Photo – lisäksi Helsinki Schoolin taiteilijoilla on vuoden mittaan yksityis- ja ryhmänäyttelyitä ympäri Eurooppaa. Esimerkiksi Lontoossa ovat esillä Ola Kolehmainen ja Niko Luoma, Pariisissa puolestaan Anni Leppälä ja Joakim Eskildsen. Nuorista kuvaajista koostuvan Maanantai Kollektiivin näyttely on esillä Brysselissä.
Juhlavuoden kunniaksi Helsinki School julkaisi myös laajan monografian The Helsinki School – From the Past to the Future yhdessä saksalaisen kustantajan Hatje Cantzin kanssa. Kirja luo katsauksen Helsinki Schoolin alkuvaiheista tähän päivään. Mukana on artikkeleita kansainvälisiltä kulttuurivaikuttajilta.
³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:
Professori Jyrki Parantainen puh. +358 40 508 1081, jyrki.parantainen@aalto.fi
Adjunct Professor Timothy Persons, puh. +49 151 4194 0900
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.
Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa
Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.