Helsinki GSE:n tilannehuoneen kuudes raportti: Kelan työttömyysetuutta on hakenut yli 100 000 ihmistä enemmän kuin viime vuonna
Taloustieteen tutkimukseen ja opetukseen erikoistuneen Helsinki Graduate School of Economicsin (Helsinki GSE) tilannehuone tuottaa tietoa talouspoliittisen päätöksenteon tueksi ministeriöille ja muille julkisille tahoille koronaviruskriisin aikana.
Tilannehuone julkaisee kuudennen raporttinsa torstaina 28.5.2020 klo 8.00, jolloin alkaa myös webinaari aiheesta Zoom-sovelluksella (linkki alla). Tässä kuudennessa raportissa käsitellään ja havainnollistetaan kuvioin seuraavia asioita:
- Kelan työttömyysetuutta hakeneiden lukumäärä on jatkanut kasvuaan. Tällä hetkellä hakemuksia on yli 100 000 enemmän kuin viime vuonna.
- Työttömyysetuuden hakijoiden joukossa on edellisvuoteen verrattuna aiempaa paremmin ansainneita, koulutetumpia ja perheellisiä.
- Uudellamaalla Kelan työttömyysetuutta korona-aikana hakeneista yli viidennes kuului kolmeen ylimpään tulokymmenykseen vuonna 2018.
- Lapsiperheistä reilua 12 prosenttia on kohdannut lomautus poikkeusolojen aikana. Vastaava luku Kelan työttömyysetuutta hakeneiden kohdalla on vajaa 9 prosenttia.
- Lapsiperheet, joissa on kaksi lomautettua tai Kelan työttömyysetuutta hakenutta henkilöä, ovat melko harvinaisia.
Linkki webinaariin torstaina 28.5.2020 klo 8.00:
Suomenkielinen webinaari on kaikille avoin ja maksuton.
Lisätietoja tilannehuoneesta ja sen julkisia raportteja voi lukea Helsinki GSE:n verkkosivuilla, .
äپdz:
Professori Otto Toivanen, akateeminen johtaja, Helsinki Graduate School of Economics
puh. 050 353 7651
otto.toivanen@aalto.fi
Helsinki Graduate School of Economics on Aalto-yliopiston, Hanken Svenska Handelshögskolanin ja Helsingin yliopiston yhteinen taloustieteen tutkimus- ja opetusyksikkö.
Lue lisää uutisia
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”
Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.