ɫɫ

Uutiset

Helsinki GSE:n Tilannehuone: Heinäkuun 2020 palkkasumma jo viime vuoden tasolla

Talouden elpymisessä on merkittävää toimialakohtaista vaihtelua.
Economicum-rakennus Arkadiankadulla. Kuva: Veikko Somerpuro
Economicum-rakennus Arkadiankadulla Helsingissä. Kuva: Veikko Somerpuro

Helsinki GSE:n Tilannehuoneen tuoreet tiedot kertovat heinäkuun 2020 palkkasumman nousseen heinäkuun 2019 palkkasumman tasolle. Helsinki GSE:n johtaja, professori Otto Toivanen pitää tietoa palkkasumman toipumisesta hyvänä ja merkittävänä uutisena.

”Tulorekisteristä saadut palkkatiedot ovat yksi nopeimmista julkisen vallan käytössä olevista luotettavista talouden kuvaa piirtävistä tietolähteistä. Rekisteristä juuri saadut tiedot antavat vahvoja viitteitä siitä, että Suomen talous olisi rivakasti toipumassa koronan ensimmäisen aallon aiheuttamasta romahduksesta. Toukokuun yli kahdeksan prosentin pudotuksesta palkkasummassa on päästy heinäkuussa hienoisesti jo plussan puolella.”

Talouden elpymisessä on merkittävää toimialakohtaista vaihtelua. Merkittävä nousija on rakentaminen, jossa on noustu jo 6 % vuoden 2019 palkkasumman yli. Teollisuudessakin on päästy viime vuoden tasolle.

Murheenkryyninä on edelleen majoitus ja ravitsemusala, jossa maksettu palkkasumma on 2020 heinäkuussa ollut 20 % vuoden 2019 vastaavaa jaksoa matalampi. Selvää kasvua kesäkuuhun verrattuna on kuitenkin myös MARA-sektorilla, jolloin palkkasumma oli 40 % vuotta alemmalla tasolla.

”Erityisen lupaavaa on se havainto, että tilanne heinäkuussa on kesäkuuta parempi lähes kaikilla toimialoilla.”

äپٴᲹ:
Otto Toivanen
+358 50 353 7651
otto.toivanen@aalto.fi

Helsinki Graduate School of Economics on Aalto-yliopiston, Hanken Svenska Handelshögskolanin ja Helsingin yliopiston yhteinen taloustieteen tutkimus- ja opetusyksikkö.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.