ɫɫ

Uutiset

Heli Rekula nimitetty Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun varadekaaniksi

Heli Rekula vastaa taiteellisen ja luovan toiminnan käytännöistä ja niiden kehittämisestä.
Heli Rekula
Kuva: Patrick Rastenberger

Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun uudeksi taiteellisen ja luovan toiminnan varadekaaniksi on nimitetty kuvataiteilija Heli Rekula, joka on toiminut vuodesta 2015 Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun valokuvauksen vanhempana yliopistonlehtorina. Opetustyön ohella Rekula on tehnyt aktiivista taiteellista työtä niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.

Ennen Aalto-yliopistoa Rekula on toiminut valokuvataiteen professorina Bergen Academy of Art and Design -korkeakoulussa (nykyinen University of Bergen, Faculty of Fine Arts, Music and Design). Hänet on palkittu mm. Ars Fennica -kuvataidepalkinnolla, Valokuvataiteen valtionpalkinnolla sekä Suomen Taideyhdistyksen kirjallisuuspalkinnolla. Rekula työskentelee monivälineisesti ja -materiaalisesti — kuitenkin niin, että kaiken pohjalla on valokuvallinen ajattelu.  

”Taiteella ja suunnittelulla on valtava merkitys nykyisessä ekologisessa, poliittisessa ja sosiaalisessa tilanteessa. Niiden tehtävä on avata ajattelua ja muuttaa myös käytäntöjä kohti parempaa tulevaisuutta. Haluan varadekaanin tehtävässäni edistää alojemme tunnettuutta ja lisätä ymmärrystä niiden merkityksestä. Laajat taidekentän verkostoni niin Suomessa kuin Pohjoismaissakin ovat myös koululle varmasti hyödyksi”, Heli Rekula sanoo.

Varadekaanina Heli Rekula vastaa taiteellisen ja luovan toiminnan käytännöistä ja niiden kehittämisestä. Aalto-yliopiston rehtori nimittää varadekaanin tehtäväänsä dekaanin esityksestä.

Varadekaanin toimikausi alkaa ajalle 1.11.2022 ja kestää dekaanin toimikauden loppuun 31.8.2024 saakka. Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun opetuksesta vastaavana varadekaanina jatkaa Rasmus Vuori. Varadekaani Turkka Keinonen vastaa koulun tutkimuksesta ja vaikuttavuudesta.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
johtava työelämäasiantuntija Jari Eklund
Nimitykset Julkaistu:

”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”

Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Professor Jukka Pekola stood in a hallway smiling at the camera
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.