ɫɫ

Uutiset

GeoTeko-palkinto uusiomaarakentamisen koulutukselle

Uusiomaarakentamisen opintojakso vähentää jätteitä ja säästää rajallisia raaka-aineita.
Geoteko-palkinto

Aalto-yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston uusiomaarakentamisen erikoisopintojakso on palkittu Suomen Geoteknillisen Yhdistyksen GeoTeko-palkinnolla ansiokkaasta toiminnasta alan koulutuksen hyväksi.

Palkinnon vastaanottivat professori Leena Korkiala-Tanttu ja yliopisto-opettaja Henry Gustavsson Aalto-yliopistosta, professori Pauli Kolisoja sekä lehtorit Minna Leppänen ja Pirjo Kuula Tampereen teknillisestä yliopistosta.

TTY ja Aalto-yliopisto järjestävät lukuvuoden 2017–2018 aikana uusiomateriaaleja hyödyntävää maarakentamista käsittelevän erikoisopintojakson. Opintojaksolla käsiteltyjä uusiomaarakentamisen materiaaleja ovat muun muassa erilaiset teollisten prosessien ja energiantuotannon sivutuotteina syntyvät jätejakeet, rakennusten purkujätteet sekä maarakennusteknisiltä ominaisuuksiltaan heikkolaatuiset maamateriaalit.

Palkittavan kohteen valitsi kunniatuomari Miimu Airaksinen, Suomen Rakennusinsinöörien Liitto RIL ry:n toimitusjohtaja.

”Uusiomaarakentamisen erikoisopintojakso UKI pureutuu hyvin yhteiskunnan haasteeseen vähentää jätteitä ja toisaalta säästää rajallisia raaka-aineita uusiomateriaalien hyötykäytöllä. Ohjelma on hieno esimerkki yliopistojen välisestä yhteistyöstä sekä yritysten, viranomaisten ja akateemisen maailman yhdessä tekemisestä. Ohjelma sisältää sekä teoreettisen taustan, lainsäädäntöä ja viranomaismääräyksiä että käytännön erimerkkejä. Koulutus on erittäin kokonaisvaltainen ja käsittelee maarakentamisen koko elinkaarta, materiaalien hyötykäyttöä ja vaikutusta energiankäyttöön. UKI koulutus on esimerkki siitä, miten ala kokonaisuutena vastaa uusiin haasteisiin ja nostaa osaamisen tasoa”, kertoo Airaksinen.

Suomen Geoteknillinen Yhdistys (SGY) ry myöntää kerran kahdessa vuodessa GeoTeko-palkinnon. Tunnustuspalkinto annetaan kohteelle, joka parhaiten edustaa korkealuokkaista suomalaista geoteknisen alan osaamista.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.