ɫɫ

Uutiset

Geoinformatiikan maisteriohjelman diplomityö palkittiin vuoden parhaana

DI Joona Laineen diplomityö käsittelee viljelykasvien tunnistamista satelliittikuvien avulla.

Aalto-yliopiston alumni Joona Laine palkittiin paikkatietoalan yhdistys ProGIS ry:n opinnäytetyöpalkinnolla marraskuussa järjestettyjen Paikkatietomarkkinoiden yhteydessä. Laine valmistui syksyllä 2018 Aalto-yliopiston insinööritieteiden korkeakoulun geoinformatiikan maisteriohjelmasta. Hän työskentelee paikkatietoalan yritys Spatineossa.

Joona Laine ProGIS-palkinto
DI Joona Laine palkittiin Paikkatietoalan yhdistys ProGIS ry:n opinnäytetyöpalkinnolla.

ProGIS palkitsee vuosittain ansioituneita opinnäytetöitä. Tänä vuonna palkinnon sai myös yksi YAMK-opinnäytetyö ja väitöskirja.

Palkittu diplomityö on nimeltään ”Viljelykasvien tunnistaminen Sentinel-2 -satelliittikuvien avulla Suomessa”. Viljelykasvien tunnistaminen automaattisesti paikan päällä tehtävien tarkastusten sijaan vähentäisi huomattavasti maataloustukihakemusten valvonnasta syntyviä kustannuksia. Laine kehitti ja käytti työssään koneoppimista hyödyntäviä luokittelumenetelmiä, jotka tunnistivat suhteellisen hyvin viljelykasveja Suomen oloissa.

”Työ on herättänyt jo kiinnostusta Suomessa ja myös muualla Euroopassa INSPIRE-konferenssin yhteydessä. Työssä on potentiaalia jatkotutkimukselle ja mahdollisesta jatkokehityksestä keskustellaan loppuvuoden aikana”, Laine kertoo.

Diplomityön valvojana toimi kaukokartoituksen professori Miina Rautiainen. Ohjaajana toimi Jaana Mäkelä Spatineosta.

”Kunnianhimoisessa diplomityössä yhdistettiin onnistuneesti satelliittikuvien tulkintaa ja koneoppimista. Työllä on myös selvä, ajankohtainen käytännön sovellus”, Rautiainen kommentoi.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) syksyllä 2026!

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!