Finlandia-talon väistötila Pikku-Finlandia kehitetty yhteistyössä Wood Programin ja Building Design Studion kanssa
Finlandia-talon perusparannus käynnistyy vuoden 2022 alussa ja kestää noin 2,5 vuotta. Talo jatkaa toimintaansa kongressi- ja tapahtumakeskuksena koko perusparannuksen ajan — osin väistötilassa. Pikku-Finlandiaksi nimetyn väistötilan suunnitelmia on kehitetty yhteistyössä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen Wood Program ja Building Design Studion opiskelijoiden ja opettajien kanssa.
Väistötilan suunnitteluratkaisu on kehitetty yhteistyössä kaksivaiheisena studioharjoitustyönä Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Väistötilan tavoitteena on toteuttaa kaupungin puurakentamisen ja kiertotalouden tavoitteita siten, että rakennuksen osia voidaan jatkossa siirtää ja muokata muuhun väistötilakäyttöön esimerkiksi koulujen tai päiväkotien tarpeeseen. Rakennuksen arvioitu käyttöikä on 20–30 vuotta.
Pikku-Finlandia tuo kaupunkilaisille ja matkailijoille uuden ja viihtyisän, kaikille avoimen olohuoneen Töölönlahdelle. Tapahtumia palvelevien monikäyttötilojen lisäksi rakennuksessa tulee toimimaan kahvila-ravintola, Design & Deli Shop sekä avoin Galleria Pikku-Finlandia. Ulos rakennetaan terassi, joka luo urbaanin juhla- ja festivaalialueen kehittyvälle Töölönlahden alueelle.
Pikku-Finlandia rakennetaan Karamzininrannan katuaukiolle, joka sijaitsee Finlandia-talon ja Töölönlahden puiston välissä. Paviljonki sulautuu maisemaan ja ilmentää hyvin suomalaista puuarkkitehtuuriosaamista.
Pikku-Finlandian rakennustyöt alkavat kevätkesällä 2021 ja se valmistuu loppuvuodesta. Rakennus avautuu alkuvuonna 2022.
Työryhmä: Aalto-yliopisto / Jaakko Torvinen, Elli Hirvonen, Havu Järvelä, Stine Pedersen​
Lue lisää uutisia
Mielipidekirjoitus: Suomen kielen oppiminen osaksi tutkintojen rakenteita
Tässä mielipidekirjoituksessa Helsingin yliopiston asiantuntija Rebekka Nylund ja Aalto-yliopiston yliopistonlehtori Elisa Räsänen pohtivat EU:n osarahoittamassa Kielituetut osaamispolut -hankkeessa oppimaansa ja tarjoavat ehdotuksia, miten ja miksi suomen kielen oppimista voisi tuoda osaksi korkeakoulujen tutkinto-ohjelmien rakenteita.
CEMS MIM sijoittui neljänneksi maailmassa jo toisena vuonna peräkkäin
Kokonaispisteet ovat korkeat: 95,2/100 QS:n vuoden 2027 johtamisen maisteriohjelmien rankingissa.
Millaiseksi työnhaku muuttuu tekoälyn aikakaudella?
Aalto-yliopiston opiskelijat hahmottelivat työnhaun tulevaisuutta Alma Careerille.