EU rahoittaa lähes 20 miljoonalla eurolla konsortiota tulevaisuuden tutkatutkimuksessa
Euroopan puolustusrahasto (European Defence Fund, EDF) on Euroopan komission lippulaivahanke, jonka tavoitteena on edistää eurooppalaista puolustusyhteistyötä tukemalla kilpailukykyisiä yhteistyöhankkeita. Nyt EDF on valinnut rahoitettavaksi 61 yhteistä puolustusalan tutkimus- ja kehityshanketta, joiden EU:n tuki on yhteensä lähes 1,2 miljardia euroa.
Valituilla ehdotuksilla EDF tukee korkealuokkaisia puolustuskykyprojekteja, kuten seuraavan sukupolven lentohävittäjiä, panssarivaunuja ja laivoja, kriittisiä puolustustekniikoita, tekoälyn, puolijohteiden, mikroelektroniikkasuunnittelun, avaruuden, kvanttiteknologian ja kyberturvallisuuden kehitystyötä.
ARTURO-hanketta toteuttavaan konsortioon osallistuu 23 eri organisaatiota useista eri valtioista. Aalto-yliopiston lisäksi Suomesta on mukana Aallon pitkäaikainen mikrosuunnittelun yhteistyökumppani CoreHW sekä strateginen kumppani Saab. Rahoitus on kolmivuotinen.
”ARTURO-konsortion tavoitteena on tutkia tulevaisuuden sensoreita tutkateollisuudessa. Projekti tukee Euroopan tavoitetta päästä yhdeksi mikrosirujen valmistajaksi tulevaisuudessa. Me Aalto-yliopistossa keskitymme mikroelektroniikkaan ja integroitujen piirien tutkimustyöhön tutkien sisällä, professori Jussi Ryynänen kertoo.
.
Lue lisää uutisia
Mitä kvantti tarkoittaa?
Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia
Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon
Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.