ɫɫ

Uutiset

EU rahoittaa 17 miljoonalla eurolla anturi- ja kuvantamisteknologioiden läpimurtoideoita

Kansainvälisen ATTRACT-hankkeen tutkimus- ja kehitysprojekteissa etsitään ratkaisuja yhteiskunnallisiin haasteisiin mullistavan teknologian avulla. Aalto-yliopisto on mukana kolmessa projektissa.
Man loading sample in machine

Euroopan unionin Horisontti 2020 -ohjelman rahoittama tutkimus- ja innovaatiohanke on julkistanut 170 läpimurtoideaa, joista kullekin myönnetään 100 000 euroa yhteiskuntaa muuttavien teknologioiden kehittämistä varten. Aalto-yliopisto on yksi hankkeen yhdeksästä yhteistyökumppanista.

Genevessä CERNin toimitiloissa järjestettävä aloituskokous käynnistää vuoden pituisen lähtölaskennan, jonka aikana hankkeeseen valittujen projektien on osoitettava kehittämiensä havainnointi- ja kuvantamisteknologioiden tieteelliset ansiot ja innovaatiomahdollisuudet.

Rahoitusta haki tutkijoita ja yrittäjiä eri puolilta maailmaa. Riippumaton tutkimus-, kehitys- ja innovaatiokomitea (T&K&I-komitea) valitsi yli 1 200 hakemuksen joukosta tiukan arviointiprosessin avulla ehdotukset, jotka saavat 100 000 euron rahoituksen.

"170 läpimurtoideaa valittiin tieteellisten ansioiden, innovaatiovalmiuden ja mahdollisten yhteiskunnallisten vaikutusten perusteella", kertoo T&K&I-komitean puheenjohtaja Sergio Bertolucci. ”Tarkoituksena on nopeuttaa läpimurtoteknologioiden kehittämistä ja niiden soveltamista yhteiskunnan tärkeimpien haasteiden ratkaisemiseksi.”

Valituissa projekteissa kehitetään uusia teknologioita lisätystä todellisuudesta älyantureihin ja ‑laitteisiin.  Tavoitteena on muun muassa auttaa parantamaan syövän, Alzheimerin taudin, malarian tai sydän- ja neurologisten sairauksien kliinistä diagnosointia, terveydentilan seurantaa ja yksilöllisiä hoitoja.

Eri puolilla maailmaa toimivat tutkijoiden, yrittäjien ja yritysten poikkitieteelliset työryhmät kehittävät myös uusia antureita ja laitteita, jotka mahdollistavat radikaaleja innovaatioita monilla suuren markkinapotentiaalin aloilla. Uusia teknologioita ovat muun muassa älykkäät laitteet ympäristönseurantaan, vihreät ratkaisut ilmastonmuutoksen torjuntaan, älykkäät järjestelmät teollisuuteen ja murrokselliset tekniikat tieteellisen tietämyksen lisäämiseksi.

Aalto-yliopisto toteuttaa kolme tutkimushanketta ja käytännönläheisiä opiskelijaprojekteja

Aalto-yliopiston tutkijat ovat mukana kolmessa rahoituksen saaneista hankkeista:

Professori Yu Xiaon vetämässä DEBARE-projektissa kehitetään tekoälypohjaista eleentunnistusteknologiaa, joka kykenee tunnistamaan ja oppimaan aiempaa monimutkaisempia liikkeitä. Uutta teknologiaa voitaisiin hyödyntää muun muassa lisätyn todellisuuden sovelluksissa teollisuuden huollossa ja kokoonpanossa. Hankekumppanina toimii suomalainen Hitseed Oy, jolla on kokemusta älyantureiden saralla.

"ATTRACT kannustaa yliopistoja tekemään yhteistyötä tutkimus- ja kehitystoiminnasta kiinnostuneiden pk-yritysten kanssa ja tarjoaa tutkijoille ja yrityksille mahdollisuuden testata läpimurtoideoitaan", kertoo professori Yu Xiao.

Professori Hele Savinin SUGER-projektissa kehitetään uutta, niin sanottuun mustaan germaniumiin pohjautuvaa säteilyanturiteknologiaa, joka toimii ennätyksellisen tarkasti erityisesti infrapunasäteilyn alueella. Uudella teknologialla voi olla sovelluskohteita esimerkiksi lääketieteessä ja ydinturvallisuuden alalla. Projektissa ovat yhteistyökumppaneina latvialainen yritys Baltic Scientific Instruments Ltd ja suomalainen Pixpolar Oy.

Professori Jyri Hämäläisen projektissa tutkitaan näkyvään valoon perustuvan tiedonsiirron (Visible Light Communication) käyttöä sisätilojen valvontajärjestelmässä. Pilottitutkimus voi onnistuessaan avata uusia sovelluksia esimerkiksi valvontateknologiassa ja liikkeentunnistuksessa. Projekti toteutetaan yhteistyössä espanjalaisen Centre Tecnològic de Telecomunicacions de Catalunya (CTTC) -tutkimuskeskuksen kanssa.

Aalto-yliopisto järjestää osana ATTRACT-hanketta myös maisteritason kursseja, joilla opiskelijat pääsevät ideoimaan ja luomaan projekteissa kehitettävistä teknologioista kaupallistettavien kuluttajatuotteiden ja -palvelujen konsepteja ja prototyyppejä. Kehittämällä yhteistyötä läpimurtoteknologian ja opiskelijatyön välillä pyritään lisäämään ATTRACT-ohjelmassa kehitettyjen innovaatioiden yhteiskunnallista merkitystä.

Aalto-yliopistossa on pitkään tehty oppimisprojekteja yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa. Malli on herättänyt vuosittain yhä enemmän kiinnostusta akateemisessa maailmassa. ATTRACT-hankkeella suomalaista koulutusosaamista pyritään viemään Euroopan laajuisesti korkean teknologian kehittäjien tietoon. Opiskelijahankkeet toteutetaan yhteistyössä Design Factory Global Networkiin kuuluvien yliopistojen kanssa.

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.