ɫɫÀ²

Uutiset

Esa Saarinen vinkkaa: Näillä päätöksillä teet arjesta onnellisempaa

Soveltavan filosofian professori uskoo hyvän kirjan ja kyseenalaistamisen voimaan.
Kuvituskuva onnellisemmasta arjesta
Kuvitus: Milja Komulainen
  1. Etsi ihmisissä piilevä hyvä ja vahvista sitä. Oma asenteesi vaikuttaa siihen, miltä tilanteet vaikuttavat – ja siihen, miltä vaikutat toisten ihmisten silmissä.
     
  2. Ota vastuu omasta elämästäsi ankkuroitumalla sydämesi ääneen ja syvempään harkintaan – siihen, minkä tiedät olevan oikein. Yhdessä ylläpidetty latistuksen ilmapiiri voi tuntua todelta, mutta sieltä löytyy myös reitti kohti positiivista kierrettä.
     
  3. Katkaise suoritusvirta säännöllisesti. Tartu satunnaiseen kirjaan, käy keskustelu ystävän tai työkaverin kanssa tai lähde kävelylle. Näin mieli pääsee liikkumaan vapaasti ilman suorituksia ja paineita, ja sisältäsi löytyy uusia ideoita.
     
  4. Viisaat päätökset ottavat huomioon ajan ja kokonaisuuden, jossa ne tehdään. Kannattaa olla kiinnostunut, kyseenalaistaa, tarkastella vaihtoehtoja ja suhteuttaa asioita toisiinsa.
     
  5. Rakasta rakkaitasi. Avaa rakkauden väyliä arkeen uskaltamalla uskoa hyvään.

Soveltavan filosofian professori Esa Saarinen.

Puhtaasta energiasta räätälöityyn lääketieteeseen – uusi kirja kertoo yliopiston vaikuttavuudesta

Aaltovaikutus on kunnianosoitus kymmenien tutkijoiden kunnianhimoiselle ja tinkimättömälle työlle.

Lue lisää
Aalto Effect book cover / Photo by Mikko Raskinen
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Alakoululaiset istuvat puupulpeteissa valoisassa luokassa ja katsovat kohti opettajaa.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kasvatuskumppanuus-hanke etenee Espoossa – huoltajien ja koulujen yhteistyötä kehitetään osallistavin menetelmin

Kaksivuotisessa hankkeessa tutkitaan ja kehitetään huoltajien ja koulujen välistä yhteistyötä palvelumuotoilun keinoin.
Hahmo istuu ruudun edessä, pikselihymy ja sydänpuhekuplat leijuvat heidän välissään
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tekoälykumppani auttaa yksinäistä, mutta pitkä käyttö voi lisätä ahdistusta

Tekoälykumppani voi tuntua lohduttavalta, mutta pitkäaikaisella käytöllä voi olla kielteisiä vaikutuksia hyvinvointiin ja kykyyn toimia tosielämän ihmissuhteissa.
""
Yliopisto Julkaistu:

UniSport kannustaa liikkumaan – toukokuun edut aaltolaisille

Toukokuussa vietetään Otaniemi kestävällä tiellä -teemakuukautta. UniSport tarjoaa Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle monipuolisia etuja ja vinkkejä arjen aktiivisuuden lisäämiseen.
Filmbot-robotti
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijat parantavat mikrokäsittelyn saavutettavuutta

FilMBotin tarkoitus on madaltaa tarkkuustyön kynnystä koulutuksessa, tutkimuksessa ja mikrokokoonpanossa