ɫɫ

Uutiset

Energiatehokkuus on keskeinen teema uusissa Suomen Akatemian rahoittamissa hankkeissa

Hankkeissa kehitetään älykästä pintaa, energiatehokkaita havainnointijärjestelmiä, verkossa tapahtuvan häiriökäyttäytymisen havaitsemista, neuromorfista eli aivojen tapaan toimivaa tekoälylaitteistoa, korkean suorituskyvyn fotoniikkaa puusta, sekä vähennetään sirujätettä.
Aalto_University_campus_CS-building_8-12-2021_photo_Mikko_Raskinen_006 (1).jpg
Talvitunnelmaa ennen Raide-Jokeria ja Marsion rakennustyömaata. Kuva: Mikko Raskinen.

Suomen Akatemia on myöntänyt rahoituksen kymmenelle kestäviä ja energiatehokkaita ICT-ratkaisuja tutkivalle hankkeelle. ICT 2023 -tutkimus-, kehitys- ja innovaatio-ohjelman rahoitus kolmivuotisille hankkeille on yhteensä 6,85 miljoonaa euroa. Aalto-yliopiston perustieteiden ja sähkötekniikan korkeakoulujen kahdeksan tutkijaa saivat yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa viidelle eri hankkeelle.

WALLPAPER on professori Riku Jäntin, professori Caterina Soldanon, professori Ville Viikarin ja professori Jyri Hämäläisen konsortiohanke. Wallpaper eli Älykäs tapetti -hakemus sijoittui ICT 2023 -haussa ensimmäiseksi kaikista 39 hakemuksesta.

WALLPAPER pyrkii parantamaan nykyisten ja tulevien langattomien järjestelmien energiatehokkuutta kehittämällä uudelleen konfiguroitavaa älykästä pintaa. Samalla hankkeessa etsitään kestäviä ratkaisuja orgaanisista ja kierrätettävistä materiaaleista valmistukseen, mikä vähentää vaikutusta maailmanlaajuiseen sähköiseen jätteeseen.

Professori Juho Kannalan hankkeessa kehitetään laskennallisia menetelmiä tulevaisuuden koneiden energiatehokkaisiin havainnointijärjestelmiin. Tutkimusta tarvitaan, jotta tietokonenäkö- ja tekoälymenetelmät voisivat vastata muuttuvien teollisuudenalojen, kuten liikenteen ja robotiikan, murrokseen kohti energiatehokasta ja kestävää toimintaa pitkällä aikavälillä.

Professori Mikko Kivelän CON-NET-hankkeessa kehitetään koneoppimismenetelmiä trendien, signaalien ja epäilyttävän käyttäytymisen ja häiriökäyttäytyvien tahojen havaitsemiseen, ymmärtämiseen ja hillitsemiseen verkossa. CON-NET-projektissa käytetään hyväksi monitasoverkostoja, ja luodaan verkkoalusta monitasoverkostojen visualisointiin, mitä käyttäen loppukäyttäjät voivat ymmärtää paremmin häiriökäyttäytymisen lähteitä ja vaikutuksia.

Professori Joni Pajarisen hankkeen tavoitteena on välttää sirujätettä. Laitteistokiihdyttimet voivat parantaa merkittävästi energiatehokkuutta sellaisissa tehtävissä kuin tekoäly, verkkokäsittely, fysiikan simulointi tai salaus. Kuitenkin algoritmien nopean kehityksen myötä olemassa olevista kiinteiden toimintojen kiihdyttimistä tulee nopeasti sirujätettä. Tutkimuksen tavoitteena on välttää sirujätettä ja automatisoida uudelleenkäytettävien ohjelmoitavien laitteistokiihdyttimien tuotantoa vahvistusoppimismenetelmillä.

Professori Patrick Rinke tekee AI-ohjelmistopohjaista materiaalisuunnittelua kestävälle tekoälylaitteistolle (AI4AI). Hankkeessa kehitetään tavanomaisilla tekoälytyökaluilla uutta neuromorfista eli aivojen tapaan toimivaa tekoälylaitteistoa. Tämäntyyppinen tekoäly kuluttaa paljon vähemmän energiaa kuin perinteinen tekoäly perinteisillä siruilla, ja siksi se on parempi vaihtoehto ympäristön kannalta. Hanketta vetää VTT:n työelämäprofessori Sayani Majumdar.

Professori Zhipei Sun työskentelee hankkeessaan Tampereen yliopiston professori Nonappan kanssa ja pyrkii kehittämään korkean suorituskyvyn fotoniikkaa puusta. Fotoniikan ja puun yhdistäminen tässä yhteishankkeessa tarjoaa kestäviä ja energiatehokkaita ratkaisuja joihinkin fotoniikan ja optoelektroniikan sovelluksiin.

Tiedote:

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.