ɫɫ��

Saako talouskasvuun oikeasti kajota? Entä yksilön ostoksiin, syömiseen tai liikkumiseen? Millaiselta hyvä elämä näyttää kestävässä tulevaisuudessa? Näistä teemoista puhutaan 18.–19. toukokuuta . Kokosimme kolme kestävyyteen liittyvää tabua eli vaikeaa tai vaiettua asiaa, jotka yhteiskuntien tulee ratkaista, jotta kestävyysmurros onnistuisi.

Se, mikä on tabu yhdelle, ei ole sitä välttämättä toiselle. Valittuja esimerkkejä yhdistää se, että ne herättävät ristiriitoja ja ovat siten päättäjille tai kansalaisille vaikeita.

1. Jat­ku­van ta­lous­kas­vun ta­voit­te­lus­ta luo­pu­mi­nen

Yhteiskunnallinen päätöksenteko kiertyy yhä sitkeästi talouskasvun ympärille. Yhteiskuntamme perustuvat ajatukseen, jossa talouskasvu tuo työpaikkoja ja ostovoimaa sekä verotuloja, joista katamme esimerkiksi julkisen terveydenhuollon.

Jatkuva talouskasvu kuitenkin ruokkii ilmasto- ja biodiversiteettikriisejä. Lisäksi talouskasvun luomasta lisävauraudesta suuri osa päätyy hyödyttämään ennestään varakkaimpia ihmisiä. Eriarvoisuuden kasvu haittaa talouskehitystä, ja noidankehä on valmis.

Bruttokansantuotteella mitattavan talouskasvun irrottaminen päästöjen kasvusta sekä luonnon monimuotoisuuden heikentymisestä on vaikeaa. Materiaalien ja energian käyttö kasvaa yhä, vaikka jo kolme vuosikymmentä on tavoiteltu kasvun irrottamista näistä.

Päätöksentekoa ohjaa se, mitä mittaamme. Tutkijat ovatkin ehdottaneet, että bruttokansantuotteen ohella pitäisi mitata kestävää kasvua eli hyvinvointia, hiilidioksidipäästöjä ja luonnon monimuotoisuuden tasoa, ja ohjata päätöksentekoa sen mukaan. Esimerkiksi Genuine Progress Indicator (GPI) on tähän kehitetty mittari.

– Usein kuvitellaan, että jatkuva bruttokansantuotteen kasvu on välttämätöntä hyvinvoinnille. Tämä yhteys on selvin silloin, kun yhteiskunnassa on vielä puutetta perustarpeista kuten vedestä, ruoasta, asumisesta ja infrastruktuurista. Suomen kaltaisissa kehittyneissä yhteiskunnissa kestävä talous saattaa tuottaa jopa parempaa hyvinvointia kuin bkt:n yksisilmäinen kasvattaminen, sanoo vastuullisen liiketoiminnan professori Minna Halme Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta.

2. Li­han käy­tön vä­hen­tä­mi­nen

Vuonna 1960 suomalainen söi , . Ruoantuotanto ja -kulutus aiheuttavat kulutuksemme hiilijalanjäljestä. Suuri osa ruoan ilmastovaikutuksista liittyy lannoitteiden valmistukseen tai tuotantoeläimiin. Kotimainen liha on tuontitavaraa parempi vaihtoehto ympäristölle, mutta ilmastokriisiä hillitäksemme senkin kulutuksen tulisi laskea radikaalisti.

Miltä vähälihainen arki näyttäisi ja miten se toteutuisi?

– Yksi keino olisi nostaa lihatuotteiden verotusta ympäristösyistä. Kulutuksen sijaan meidän kannattaisi miettiä riittävyyttä. Riittävä ja ravitseva ruokavalio on mahdollista oleellisesti nykyistä pienemmällä lihamäärällä, sanoo Kestävyyspaneelin jäsen, ympäristöjohtamisen ja -talouden professori Lassi Linnanen LUT-yliopistosta.

Lihan kulutuksen vähentämistä jarruttavat myös kulttuuriset ja sosiaaliset tekijät.

– Suomessa on vahva lihan syömisen kulttuuri. Olemme tottuneet syömään lihaa niin kotiruoissa kuin ravintoloissa ja oppineet, että liha maistuu hyvältä. Lihan syöminen on myös sosiaalinen tapa. Kun sitä syövät muut ympärillä olevat, on siitä vaikea luopua, sanoo kuluttajatutkimuksen professori Helsingin yliopistosta.

3. Yk­si­tyi­sau­toi­lun vä­hen­tä­mi­nen

Jos haluamme hillitä ympäristökriisejä, yksityisautoilun pitää vähentyä. Vaikka osaamme alentaa liikenteen hiilidioksidipäästöjä, kasvavan autokannan vaatima tila syrjäyttää muita, terveellisempiä ja viihtyvyyttä edistäviä maankäyttömuotoja. Luopumisen sijaan meidän tulisikin miettiä, mitä kaikkea hyvää autottomuus tuo elämään.

– Lihasvoimalla liikkuminen tuottaa terveyshyötyjä ja elinvoimaa. Samalla asuinympäristön päästöt vähenevät ja meluhaitat pienenevät. Kaupungeissa autoilta vapautuvia parkkipaikkoja on mahdollista muuttaa viheralueiksi. Lisäksi oman auton omistaminen kaupungissa, jossa on toimiva joukkoliikenne, on vaivalloista, kallista ja usein turhaa. Auto seisoo parkissa yli 90 prosenttia ajasta, sanoo Kestävyyspaneelin jäsen, apulaisprofessori Arto O. Salonen Itä-Suomen yliopistosta.

Yksityisautoilun vähentäminen on kuitenkin herkkä aihe, sillä se osuu mukavuudenhalumme lisäksi näennäiseen vapauden ideaaliimme. Suurten etäisyyksien harvaan asutussa Suomessa myös vaihtoehtojen puute vaivaa. Ehdotukset autoiluun kajoamisesta kirvoittavat kitkerän vastareaktion, mikä tekee autoilun rajoittamisesta päättäjille vaikeaa. Olemme vielä kansa, joka ennemmin alentaisi polttoaineveroa kuin maksaisi tietulleja.

Länsimaista ylikulutusta, yksityisen kulutuksen muutosta ja ruokavalintoja käsitellään Sustainability Science Days -tapahtuman sessioissa 7A, 7B ja 11: