ɫɫ

Uutiset

Eliisa Lotsari nimitetty vesitekniikan apulaisprofessoriksi

Vesitekniikan opetus ja tutkimus vahvistuu vesitalouden ja vesirakennuksen alalla ja laajenee käsittelemään myös pohjoisten jokiympäristöjen haasteita.
Eliisa Lotsari

FT Eliisa Lotsari on nimitetty vesitekniikan apulaisprofessoriksi Insinööritieteiden korkeakouluun, rakennetun ympäristön laitokselle ajalle 1.8.2021–31.7.2024. Hän siirtyy Aalto-yliopistoon Itä-Suomen yliopistosta, jossa hän on toiminut yliopistonlehtorina. Professuurin ala on vesitekniikka ulottuen vesitalouteen ja vesirakennukseen, ja se sijoittuu vesi- ja ympäristötekniikan tutkimusryhmään.

Eliisa Lotsari väitteli tohtoriksi vuonna 2012 Turun yliopistossa, jossa hän toimii nykyisin dosenttina maantieteen ja geologian laitoksella. Väitöksensä jälkeen hän työskenteli neljä vuotta tutkijatohtorina Turun yliopistossa ja vuodesta 2013 alkaen geoinformatiikan yliopistonlehtorina Joensuussa. Lotsari on toiminut Fiuginetin puheenjohtajana vuosina 2019-2021 sekä ollut mukana paikkatietoasiain neuvottelukunnassa.

Hänellä on laaja kansainvälinen yhteistyöverkosto, johon kuuluvat muun muassa TU Dresden, University of Arizona, Umeå University, CSIC Madrid, GFZ Potsdam, University of Hull, University of Southampton, Karlstadt University ja University of Canterbury. Suomessa hän on tehnyt pitkäaikaista yhteistyötä Turun yliopiston, Suomen ympäristökeskuksen, Paikkatietokeskuksen ja  Maanmittauslaitoksen kanssa. 

"Vesitekniikassa sekä pohjoisen jokiympäristöjen tutkimuksessa minua kiinnostaa erityisesti ympärivuotinen havaintoaineisto, jonka avulla saadaan parempi ymmärrys jokien toiminnasta. Uuden tekniikan soveltaminen havainnointiin ja mallinnusmenetelmien kehittäminen on myös innostavaa", kertoo Eliisa Lotsari. 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
johtava työelämäasiantuntija Jari Eklund
Nimitykset Julkaistu:

”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”

Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.