ɫɫ

Uutiset

Elias Oikarinen nimitetty kiinteistötalouden Associate Professor -tehtävään

Oikarinen tutkii muun muassa hinnanmuodostusta ja dynamiikkaa asuntomarkkinoilla sekä kiinteistösijoittamista.
Professori Elias Oikarinen Väreen edessä.
Professori Elias Oikarinen. Kuva: Adolfo Vera

KTT Elias Oikarinen (s. 1973) on nimitetty Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitokselle Associate Professor -tehtävään ajalle 1.8.2019–31.7.2024. Hänen professuurinsa ala on kiinteistötalous.

Professori Oikarinen, jonka tausta on taloustieteessä, tuntee asuntomarkkinoiden toimintamekanismit laaja-alaisesti. Hänen tutkimuskohteitaan ovat muun muassa asuntomarkkinoiden dynamiikka sekä kiinteistösijoittaminen. Hän on myös kahden kiinteistöalan kansainvälisen aikakauskirjan toimitusneuvoston jäsen.

Oikarinen toimii syksyllä aloittaneessa Suomen akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittamassa -hankkeessa työpaketin johtajana sekä koko konsortion varajohtajana. Hankkeessa tutkijat ja käytännön tekijät tunnistavat ja kehittävät maankäyttöpoliittisia toimintatapoja, joilla kaupunkikehitystä voidaan ohjata tehokkaasti kestävämpään suuntaan. Hanke kattaa Suomen 20 suurinta kaupunkia ja kaupunkialuetta, ja siinä on Aalto yliopiston lisäksi mukana Helsingin yliopisto, Turun yliopisto sekä Ilmatieteen laitos.

Oulusta kotoisin oleva Oikarinen on toiminut ennen Aaltoa Tampereen yliopistossa vakuutustieteen associate professorina sekä useissa eri tehtävissä Turun yliopiston kauppakorkeakoulussa. Hän on myös toiminut vierailevana tutkijana Cambridgen yliopistossa, Geneven yliopistossa ja Melbournen yliopistossa. Akateemisen työn lisäksi hän on toiminut erilaisten organisaatioiden hallituksessa sekä konsultoinut mm. julkisen sektorin toimijoita ja kiinteistöalan yrityksiä.

Oikarisella on usean vuoden kokemus opettamisesta yliopistoissa sekä yritysmaailman ja julkisen sektorin edustajien koulutuksesta eri tilaisuuksissa. Aallossa hän toimi aiemmin akatemiatutkijana lukuvuonna 2017-18. Aiemmissa tehtävissään Turun yliopistossa hän on ollut esimerkiksi kauppakorkeakoulun tohtoriohjelman hallituksen jäsen.

Oikarinen on suorittanut yliopisto-opintonsa Turun kauppakorkeakoulussa, josta hän on valmistunut maisteriksi vuonna 2000 ja väitellyt tohtoriksi 2007.

Yhteystiedot:

Elias Oikarinen, professori (Associate Professor)
elias.oikarinen@aalto.fi

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
johtava työelämäasiantuntija Jari Eklund
Nimitykset Julkaistu:

”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”

Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Ilmakuva vihreästä kattopuutarhasta parkkipaikan ja ympäröivien rakennusten vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Hae rahoitusta pääkaupunkiseutua koskevaan vaikuttavuustutkimukseen

Kaupunkivaikutus-hankkeen rahoitushaku on auki 11.10.2026 asti.