ɫɫ

Uutiset

Einar A. Haapalan muotokuva ripustettiin Kandidaattikeskukseen

Liikemies Haapalan ja hänen puolisonsa mittavalla testamenttilahjoituksella rahoitetaan tänäkin päivänä Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ulkomaan vaihto-opiskelua tukevia stipendejä.
Kuvassa näkyy Einar A. Haapalan muotokuva, jonka on maalannut taiteilija Emil Danielsson.
Einar A Haapalan muotokuvan maalasi arvostettu kuvataiteilija Emil Danielsson vuonna 1921. Kuva: Aalto-yliopisto/Susanna Rosin

Kauppakorkeakoulu on saanut lahjoituksena liikemies, polkupyörä- ja radiotehtailija Einar A. Haapalan (1885-1940) muotokuvan, jonka on maalannut arvostettu kuvataiteilija Emil Danielsson (1881-1967) vuonna 1921. Taideteos on sijoitettu Aalto-yliopiston Kandidaattikeskukseen muiden perinteisten muotokuvien joukkoon.

Einar A. Haapala oli Oulussa syntynyt liikemies, joka perusti agentuuriliikkeen Hampuriin vuonna 1922 ja polkupyöriä ja radioita valmistaneen E. A. Haapala Oy:n Suomeen vuonna 1927. Hän toimi myös muun muassa Suomen Polkupyöräkauppiaitten Yhdistyksen ja Suomen Radiokauppiaiden liiton johtokunnissa.

Liiketoiminta ja kansainvälisyys olivat Einar Haapalan ja hänen vuonna 1961 kuolleen puolisonsa Hanna Haapalan sydäntä lähellä. Niinpä lapseton pariskunta testamenttasi puolet omaisuudestaan Helsingin kauppakorkeakoululle (nykyinen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu) ja puolet Oulun kauppaoppilaitokselle (nykyinen Oulun yliopiston kauppakorkeakoulu).

Merkittävästä testamenttilahjoituksesta muodostettiin Hanna ja Eino Haapalan Lahjoitusrahasto, jonka sijoitussalkun arvo nousi 2000-luvun taitteessa merkittävästi Kauppakorkeakoulun onnistuneen sijoituspolitiikan ansiosta. Rahastosta jaetaan stipendejä Kauppakorkeakoulun opiskelijoiden ulkomaille suuntautuvien vaihto-opintojen tukemiseen.

Muotokuva muistuttaa lahjoitusten merkityksestä

Kauppakorkeakoululle muotokuvan lahjoitti varatuomari Juha Knaapi, jonka serkun Irma Knaapin jäämistöön se oli viimeksi kuulunut. Irma Knaapin isä Lauri Knaapi toimi pitkään E.A. Haapala Oy:n toimitusjohtajana ja Irma Knaapi itse sen pääkassanhoitajana.

”Muotokuva riippui aikanaan Einar ja Hanna Haapalan kodin seinällä Helsingin Museokadulla, ja viimeksi se koristi Irma-serkkuni kotia Rauhankadulla Turussa. Kassanhoitajan työnsä ohella Irma oli auttanut vanhenevaa Hanna Haapalaa monin tavoin, ja tämä halusi miehensä muotokuvan lahjoittamalla muistaa Irmaa hyvästä huolenpidosta”, Juha Knaapi kertoo.

”Tuntui luontevalta lahjoittaa muotokuva Kauppakorkeakoululle, sillä nyt jo edesmenneellä Irmallakaan ei ollut lapsia, enkä yrityksistäni huolimatta onnistunut löytämään elossa olevia Einar ja Hanna Haapalan sukulaisia.”

Kandidaattikeskuksen seinällä Einar Haapalan muotokuva muistuttaa nyt sekä opiskelijoita ja henkilökuntaa Kauppakorkeakoululle tärkeästä lahjoittajasta ja koululle suunnattujen lahjoitusten merkittävästä roolista opiskelun ja tutkimuksen tukemisessa.

Lämmin kiitos lahjoituksesta!

Lue lisää lahjoittamisesta

Kauppakorkeakoulun opiskelijoita koulun edustalla

Kauppakorkeakoulu – tulevaisuutta rakentamassa

Me Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa teemme työtä paremman liiketoiminnan ja yhteiskunnan puolesta kouluttamalla tulevaisuuden osaajia.

Kauppakorkeakoulu
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Kaksi kuulokkeita käyttävää henkilöä istuu työpöydän ääressä ison näytön edessä hämärässä toimistossa.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Networking Hub käynnistyy – vaihda parhaita käytäntöjä ja opi kollegoilta eri puolilta Eurooppaa

Unite! Networking Hub järjestetään verkossa joka kuukauden kolmantena tiistaina, ja se on suunnattu Unite!-yliopistojen akateemiselle ja hallintohenkilöstölle.
Mainos XII Unite! Dialogue-konferenssista Aalto-yliopistossa. Näkyy öinen Helsinki ja sen rantaviiva.
Yliopisto Julkaistu:

Merkitse kalenteriin: XII Unite! Dialogue Aalto-yliopistossa

Aalto toivottaa innolla yli 300 kutsuvierasta tervetulleeksi XII Unite! Dialogue -tapahtumaan 6.–9. lokakuuta 2025.
Ryhmä ihmisiä istuu portailla, ympärillä suuria oransseja säkkituoleja.
۳ٱ𾱲ٲö, Yliopisto Julkaistu:

Erasmus+ henkilöstökoulutuksessa pureuduttiin kansainvälisiin yhteisopintoihin ja vaihto-opiskelijan polkuun

Kaksikymmentäviisi osallistujaa eri puolilta Eurooppaa kokoontui kesäkuussa Aalto-yliopistoon Erasmus+ Staff Training Week -tapahtumaan, joka keskittyi kansainvälisiin yhteisopintojaksoihin ja opiskelijaliikkuvuuteen.
#1 yliopisto Suomessa (QS World University Rankings) punaisella taustalla.
Yliopisto Julkaistu:

Aalto-yliopisto jälleen Suomen ykkönen QS:n yliopistovertailussa

Maailman yliopistoista Aalto oli sijalla 114.