ɫɫÀ²

Uutiset

Ehdota sähkötekniikan Vuoden alumnia 2017

Vuoden alumni valitaan toista kertaa. Lähetä ehdotuksesi 15. syyskuuta mennessä.
wwwvarun_elec_varun_singh_24-10-2016_photo_mikko_raskinen_004_en_fi_fi.jpg

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulu valitsi historiansa ensimmäisen vuoden alumnin Alumni&StudentWeekend -seminaarissa lauantaina 29. lokakuuta 2016. Varun Singh on tehnyt arvokasta työtä muun muassa suomalaisen startup-kulttuurin edistämiseksi.

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa valitaan toista kertaa Vuoden alumni. Vuoden alumnin valitsee korkeakoulun dekaani ja valinta julkaistaan Alumni-Student Weekend 2017 -seminaarissa 28. lokakuuta.

Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun Vuoden alumnin 2017 tunnustus myönnetään alumnille, joka on

  • tehnyt sähkötekniikan alalla uraauurtavaa tai erinomaista työtä
  • tehnyt näkyväksi korkeakoulun, yhteiskunnan ja alumnien vuorovaikutusta
  • toiminut yhteiskunnallisena vaikuttajana
  • valmistunut diplomi-insinööriksi tai tekniikan lisensiaatiksi tai tekniikan tai filosofian tohtoriksi
  • valmistunut joko Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta tai TKK:n Elektroniikan ja automaation tiedekunnasta tai sähköosastolta

Vuoden alumnin toivotaan osallistuvan aktiivisesti erilaisiin Aalto-yliopiston opiskelijoille ja alumneille suunnattuihin tilaisuuksiin ja tapahtumiin.

Ehdotuksen voi tehdä korkeakoulun opiskelija, laitokset, erillis- ja palveluyksiköt, henkilökunta, alumni, kilta tai opiskelijoiden ainejärjestö.

Lähetä ehdotuksesi vuoden 2017 alumniksi 15.9.2017 mennessä .

Lisätietoa Vuoden alumnin valinnasta:
Seppo Saastamoinen
alumni- ja yrityssuhdevastaava
seppo.saastamoinen@aalto.fi
p. 050 365 3706

Jyri Hämäläinen
Sähkötekniikan korkeakoulun dekaani
jyri.hamalainen@aalto.fi
p. 050 316 0975

Lue myös: Varun Singhistä Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2016

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
""
Yliopisto Julkaistu:

Hyödynnä UniSportin syyskampanja ja tutustu syksyn ajankohtaisiin

Syyskampanja ja edullinen jäsenyys Aalto-yliopiston opiskelijoille ja henkilökunnalle!
Lasipallo, jossa H2-symboli vihreän kasvillisuuden päällä, ympäröitynä erilaisilla ympäristö- ja tiedekuvakkeilla.
Yliopisto Julkaistu:

Osallistu Unite!Energy-konferenssiin Darmstadtissa

Kolmas vuosittainen Unite!Energy-konferenssi kokoaa yhteen uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita ja asiantuntijoita vaihtamaan tietoa, tutustumaan kestävän energia-alan uusimpiin kehityssuuntiin ja innovaatioihin sekä keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon huomioivan STEM-koulutuksen roolista.

Kampuksen puisto, vihreitä ja oransseja syyspuita tiilirakennuksen edessä sinisen pilvisen taivaan alla
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Mikä tiimi ansaitsisi Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon? Tee ehdotus 16.10. mennessä

Palkinnon voi saada tiimi, joka tekee uraauurtavaa työtä opetuksen, tutkimuksen tai taiteellisen toiminnan kehittämiseksi tai Aalto-yliopistoyhteisön kansainvälisen menestyksen mahdollistamiseksi.