ɫɫ

Uutiset

Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2023 alumnia!

Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 13.8.2023 mennessä.
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni Pekka Tiitinen
Vuoden 2022 alumnina palkittiin Suomen ABB:n toimitusjohtaja Pekka Tiitinen. Kuva: Susanna Ritala / Aalto-yliopisto

Vuoden alumni nimetään tunnustuksena sähkötekniikan alan uraauurtavasta tai erinomaisesta työstä. Hän on tuonut esiin korkeakoulua sekä edistänyt alan ja korkeakoulun vuorovaikutusta. Hän on valmistunut diplomi-insinööriksi, tekniikan lisensiaatiksi tai tekniikan tai filosofian tohtoriksi Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulusta tai sen edeltäjistä.

Voit antaa ehdotuksesi 13.8.2023 mennessä lomakkeella, joka löytyy . Ehdotuksen vuoden alumniksi voi tehdä Sähkötekniikan korkeakoulun opiskelija, henkilökunnan jäsen, alumni, laitos, yksikkö tai kilta tai opiskelijoiden ainejärjestö.

Vuoden alumnin valitsee korkeakoulun dekaani ja valinta julkistetaan lauantaina 28.10.2023 pidettävässä AlumniWeekend-seminaarissa, joka järjestetään joka toinen vuosi. Aikaisemmin vuoden alumni on palkittu vuosittain, mutta jatkossa tunnustus jaetaan joka toinen vuosi.

Valittu palkitaan kunniakirjalla ja Aalto-yliopiston lahjalla. Valittu saa näkyvyyttä Aalto-yliopiston viestinnässä ja hänet kutsutaan kunniavieraana koulun ja kiltojen järjestämiin tilaisuuksiin ja työryhmiin. Hänen toivotaan pitävän puheen AlumniWeekend-seminaarissa ja esiintyvän opiskelijoille ja alumneille suunnatuissa tilaisuuksissa vuoden 2024 aikana.

Lue aiempien vuosien Vuoden alumneista:

2016: Toimitusjohtaja, TkT Varun Singh, Callstat.io
Varun Singhistä Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2016

2017: Toimitusjohtaja, TkT Kimmo Kalliola, Quuppa Oy
Kimmo Kalliola on Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2017

2018: TkT Matti Alahuhta
Vuoden alumni Matti Alahuhta painottaa jatkuvan oppimisen merkitystä

2019: Traficomin pääjohtaja DI Kirsi Karlamaa
”Jos haluat muuttaa yhteiskuntaa, opiskele sähkötekniikkaa”

2020: Toimitusjohtaja, TkT Siamäk Naghian, Genelec Oy
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2020 alumni Siamäk Naghian: Yliopisto oli minulle väylä suomalaiseen yhteiskuntaan

2021: Johtaja, DI Mikko J. Salminen, Spinverse
Vuoden alumni Mikko J. Salminen kannustaa monialaiseen opiskeluun

2022: Toimitusjohtaja, DI Pekka Tiitinen, Abb Oy
Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2022 Pekka Tiitinen: Sähköala mahdollistaa monipuoliset uramahdollisuudet

äپdz

Dekaani Jussi Ryynänen
jussi.ryynanen@aalto.fi
050 384 1720

Kehityspäällikkö Outi Elina Kansanen
outielina.kansanen@aalto.fi
050 378 1939

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Annika Blomqvist
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Vuoden Yritysjohtaja 2026 on Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme

Lisäksi Annika Blomqvist palkittiin yrittäjyyden edistämisestä ja Sanni Mustonen erinomaisesta pro gradu -lopputyöstään.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kaksi kulmikasta lasilamppua ja yksi hehkuva pyöreiden muotojen lamppu, väreinä beigeä, meripihkankeltaista ja mustaa, vaalea tausta.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Muotoilun opiskelijat menestyivät kansainvälisessä Glass Design Award -kilpailussa Saksassa

Contemporary Design -maisteriohjelman opiskelijat Elisa Roinisto ja Viivi Hirvikangas on palkittu kolmannella sijalla kansainvälisessä 4th Glass Design Award -lasisuunnittelukilpailussa.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.