ɫɫÀ²

Opiskelijan opas

Uutiset

Ehdota Kampuksen kestävän kehityksen sankaria 2024!

Aalto-yliopiston Kestävä kampus -tiimi etsii jo kahdeksatta kertaa kampuksen kestävän kehityksen sankaria. Jätä ehdotuksesi meille 11.9.2024 mennessä.
Campus Sustainability Champion 2024

Ehdota Kestävä kampus -tiimille toimijaa, henkilöä tai tekoa, joka on muuttanut toimintaympäristöämme Otaniemessä kestävämmäksi. Ehdotus voi olla konkreettinen teko, esimerkillinen toiminta tai muu asia, mikä on innostanut ja edistänyt Aalto-yliopiston ja sen kampuksen kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamista. Pienilläkin teoilla on merkitystä!

Tänä vuonna kilpailun teemana on Aalto Community Spirit eli yhteishenki ja yhteisöllisyys kampuksella. Mikä teko, toimintatapa, malli tai konkreettinen uusi käytäntö on edistänyt yhteisöllisyyden ja sosiaalisen kestävyyden kokemusta kampuksella? Voittava ehdotus voi liittyä esimerkiksi opetukseen, tutkimukseen tai taiteeseen, monikulttuurisuuteen, luonnon monimuotoisuuteen tai olla vaikkapa uusi aloite kohti yhteisöllisempää kampusta.

Kampuksen kestävän kehityksen sankari -palkinto jaetaan nyt jo kahdeksatta kertaa.

Voittajalle on luvassa pieni teemaan sopiva palkinto sekä isosti mainetta ja näkyvyyttä kampuksen kestävän kehityksen edistäjänä.

Campus Sustainability Champion logo

Jotain uutta ja jotain vanhaa Kestävän kampuksen sankareiksi

Tänä vuonna Kestävän kampuksen sankaruutta tavoitteli useat erilaiset yhteisöltä saadut ehdotukset.

Uutiset
IMG_2012-(1).jpg

ACRE-päivä 9.10.2024

Yhdessä kampuksella: tulevaisuus rakentuu vuorovaikutuksella!

Tapahtumat
Aalto Lush Greenery

Kestävä kampus -tiimi

Aalto-yhteisön eri toimintojen edustajista koostuvan Kestävä kampus -tiimin päätehtävänä on edistää kampuksen kestävää kehitystä niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisen vastuun näkökulmista.

Kestävä kehitys
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Sisun opintojen suunnittelun toiminnallisuudet uudistuivat

Sisun opintojen rakenteen ja aikataulutuksen näkymät uudistuivat. Rakenteessa voit valita uuden ja nykyisen näkymän välillä.
Picture of the themes of this course
Opinnot Julkaistu:

Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) keväällä 2026

Suosittu Mind & Study - Hyvinvoivan opiskelijan työkalupakki (3op) järjestään 2, 3. ja 4. jaksossa suomeksi ja englanniksi. Lisäksi pienryhmäkeskustelut ovat mahdollisia myös ruotsiksi!
Henkilö seisoo pitäen sateenvarjoa istuvan henkilön yllä sateessa.
Opinnot Julkaistu:

Mistä apua ja tukea joulun aikaan?

Starting Point of Wellbeing on joulutauolla 12.12.-6.1. ja tänä aikana ei ole drop-in-ohjauksia. Yksin ei tarvitse kuitenkaan jäädä. Mikäli tarvitset joulupyhien aikana esimerkiksi keskustelutukea tai apua, katso alta Aallon ulkopuolisten tahojen yhteystiedot, ja ole rohkeasti yhteyksissä.
Opiskelijan opas uutinen, kuvitus
Opinnot Julkaistu:

Ilmoittautuminen kevätlukukaudelle 2026 Oilissa 24.11.2025-2.1.2026

Kevätlukukauden 2026 lukuvuosi-ilmoittautuminen Oilissa 24.11.2025-2.1.2026.