ɫɫÀ²

Uutiset

Ehdota Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon saajaa syyskuun puoliväliin mennessä

Palkinto myönnetään vuosittain tiimeille, jotka tarttuvat ainutlaatuisiin haasteisiin ja pyrkivät kestävään arvon luomiseen ja erinomaiseen toimintaan. Ehdota palkinnonsaajaa 15.9. mennessä!

Aalto-yliopisto pyytää 15.9.2023 mennessä ehdotuksia Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnon saajiksi. Palkinto myönnetään vuosittain tiimeille, jotka tarttuvat ainutlaatuisiin haasteisiin ja pyrkivät kestävään arvon luomiseen ja erinomaiseen toimintaan.

Katso vuoden 2021 ja 2022 palkitut tiimit

Vuonna 2022 palkituiksi tuli kaksi tiimiä, uusien tekoälymenetelmien kehitykseen tähtäävä Suomen tekoälykeskus (FCAI) ja Aallon tuotantotalouden laitoksen johtajuusopetuksen tiimi, joka puhuu itsetuntemuksen, kriittisyyden ja tunnesäätelyn puolesta. Kunniamaininnan sai Aalto Science Institute (AScI).

Vuonna 2021 palkinto jaettiin niin ikään kahden tiimin kesken. Ensimmäinen palkinnon saaja oli Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintätiimi, ja toinen Insinööritieteiden korkeakoulun tohtorikoulutuksen kehittämiseen keskittynyt Majakka-hanke. Kunniamaininnan sai Kauppakorkeakoulun Aalto Thesis -hanke.

    Samuel Kaski (left) and Pekka Manninen (right). Photo: Mary-Ann Alfthan.

    Suomen tekoälykeskus (FCAI): Samuel Kaski vasemmalla ja Pekka Manninen oikealla

    Peter Kenttä (left), Tuukka Kostamo (in the middle) and Jari Ylitalo (right). Photo: Mary-Ann Alfthan.

    Aallon tuotantotalouden laitoksen johtajuusopetuksen tiimi: Peter Kenttä vasemmalla, Tuukka Kostamo keskellä ja Jari Ylitalo oikealla

    David Radnell. Photo: Mary-Ann Alfthan.

    Aalto Science Institute (AScI): David Radnell

    Aalto University Pioneering Excellence Award, communications team of the School of Arts, Design and Architecture. Photo: Mikko Raskinen.

    Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintätiimi: vasemmalta Enni Grundström, Krista Kinnunen ja Sini Koskimies

    Aalto University Pioneering Excellence_Award, Majakka project team. Photo: Mikko Raskinen

    Insinööritieteiden korkeakoulun tohtorikoulutuksen kehittämiseen keskittynyt Majakka-hanke: vasemmalta Maija Taka, Amy Fallon, Lauri Ahopelto, Venla Niva, Matias Heino, Marko Kallio and Olli Varis

    Aalto University Pioneering Excellence Award, Laura Sivula. Photo: Mikko Raskinen

    Kauppakorkeakoulun Aalto Thesis -hanke: Silva Saulio

    Palkittavia kohteita voivat olla tiimit, jotka tekevät pioneerityötä:

    • opetuksen kehittämiseksi,
    • tutkimuksen ja taiteellisen toiminnan erinomaisuuden ja vaikuttavuuden kehittämiseksi, tai
    • Aalto-yliopistoyhteisön kansainvälisen menestyksen mahdollistamiseksi.

    Palkittava toiminta:

    • On rajat ylittävää, muiden erinomaista menestystä ruokkivaa ja valmentavaa toimintaa.
    • Kehittää eettisesti kestävää ja vastuullista kulttuuria ja tapaa toimia.
    • Ottaa keskeiset toimijaryhmät mukaan toiminnan kehittämiseen ja huomioi heidän odotukset ja näkökohdat.
    • Edistää luovuutta ja huippuosaamisen kehittymistä Aalto-yliopistoyhteisössä.
    • Rakentaa aiemman tiedon ja kokemuksen varaan sekä käyttää resursseja viisaasti ja tehokkaasti

    Lisätietoja palkinnosta englanniksi

    Kuvat palkituista tiimeistä: Mary-Ann Alfthan ja Mikko Raskinen

    Lue lisää vuoden 2022 ja 2021 laatupalkinnon saajista

    Kuva: Matti Ahlgren.

    Palkitut tiimit tekevät yhdessä työtä

    Aalto Pioneering Excellence Award -palkinnot jaettiin Aallossa tiimeille, jotka tekevät uraauurtavaa työtä toiminnan laadun ja erinomaisuuden kehittämiseksi.

    Uutiset
    Aalto University Pioneering Excellence Award, photo: Mikko Raskinen.

    Laatupalkinnot on myönnetty Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun viestintätiimille ja Insinööritieteiden korkeakoulun Majakka-hankkeelle

    Aalto Pioneering Excellence Award-palkintojen lisäksi kunniamaininnan saa opinnäytetöiden kehittämiseen keskittynyt Kauppakorkeakoulun Aalto Thesis -hanke.

    Uutiset
    • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
    • Julkaistu:
    Jaa
    URL kopioitu

    Lue lisää uutisia

    Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden alumni 2023 Heikki Holmberg kuvattuna Otaniemessä Micronovan tiloissa Okmeticin piikiekko-laatikko käsissään. Holmberg pääsi seuraamaan jo opiskeluaikoina puolijohdealalle merkittävän Micronovan rakentamista. Kuva: Niina Norjamäki / Aalto-yliopisto
    Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

    Ehdota Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumnia!

    Jätä ehdotuksesi verkkolomakkeella 31.8.2025 mennessä.
    Kaksi miestä, joilla on kukkakimput, seisovat terassilla. Toinen pukeutunut mustaan pukuun ja toinen raidalliseen paitaan.
    Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

    AALTOLAB-virtuaalilaboratoriot palkittiin Kemianteollisuuden turvallisuuspalkinnolla

    Kemianteollisuus ry on myöntänyt vuoden 2025 Turvallisuuspalkinnon Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoululle, korkeatasoisen ja vaikuttavan turvallisuusosaamisen kehitystyöstä kemian alalla.
    Five people with a diploma and flowers.
    Palkinnot ja tunnustukset, Kampus, Tutkimus ja taide Julkaistu:

    Avoimen tieteen kohokohta keväältä: Aallon avoimen tieteen palkintojuhla

    Kokoonnuimme A Gridiin juhlimaan Aallon avoimen tieteen palkinnon 2024 saajia ja keskustelemaan avoimesta tieteestä.
    Kaksi toisiinsa liittyvää ympyräsilmukkaa; sininen 'Simulation DBTL loop', ruskea 'Real-world DBTL loop'.
    Palkinnot ja tunnustukset, Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide Julkaistu: