ɫɫÀ²

Uutiset

Dominic Stead: Kaupungit, joissa tarvitaan vähemmän liikennettä

Toisenlainen kaupunkirakenne voi auttaa vähentämään liikenteen tarvetta ja kannustaa ihmisiä kävelyyn ja pyöräilyyn. Tämä voi puolestaan auttaa vähentämään monia liikenteen aiheuttamia sosiaalisia ja ympäristöllisiä ongelmia, sanoo professori Stead tervetulovideossaan.

Dominic Stead nimitettiin 1.1.2021 alkaen liikennetekniikan ja maankäytön suunnittelun professoriksi Aalto-yliopiston rakennetun ympäristön laitokselle. Hän edustaa alansa huippua;  Stead on monialainen ja kokenut tutkija ja hänen julkaisujaan on siteerattu laajasti.

Professori Steadin tutkimus keskittyy kestävän kaupunkiliikenteen ja maankäytön suunnitteluun ja siihen liittyviin päätöksentekoprosesseihin. Ennen Aalto-yliopistoon saapumistaan Stead on työskennellyt professorina Delftin teknillisessä yliopistossa sekä tutkijana ja vierailevana professorina monissa Euroopan ja Australian huippuyliopistoissa. Hänellä on monialainen koulutustausta; tohtorintutkinto maankäytön suunnittelun alalta sekä maisterintutkinnot ympäristötieteiden ja kaavoituksen aloilta.

Hän on johtanut ja kehittänyt yli 15 isoa kansainvälistä tutkimushanketta, joita ovat rahoittaneet muun muassa ESPON EGTC (European Grouping on Territorial Cooperation), Euroopan komissio ja Yhdistyneet kansakunnat.

Opettamisesta Steadilla on 25 vuoden kokemus. Hän haluaa edistää kriittistä ajattelua ja analyysiä, innovaatiota, ongelmanratkaisua ja vuorovaikutusta opiskelijoiden kanssa.

Dominic Stead on työskennellyt tutkimuksen arvioijana muun muassa Euroopan komission, COST-tutkijaverkoston, Suomen Akatemian, ruotsalaisen Formas-tutkimusneuvoston, NordForskin, Norjan tutkimusneuvoston ja Latvian koulutuksen kehittämisviraston toimeksiannosta. Hän on toiminut myös useiden konferenssien tieteellisten neuvottelukuntien jäsenenä.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Gloria Dal Santo (kesk.) ja väitöstyön ohjaajat, prof. Sebastian Schlecht (vas.) ja prof. Vesa Välimäki (oik.) vastaanottivat voittodiplomin MIT-yliopiston musiikkitalossa.
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aallon akustiikan laboratorion tutkimusryhmälle DAFx 2026 -konferenssin parhaan artikkelin palkinto

Palkittu artikkeli uudistaa suositun shimmer-kaikuefektin, joka on tunnettu ilmavasta, sävelkorkeutta muuntavasta tekstuuristaan.
Lähikuva monimutkaisesta kultaisen värisestä koneesta, jossa on erilaisia johtoja ja liittimiä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Mitä kvantti tarkoittaa?

Kaksi Aallon kvanttitutkijaa valottaa kiehtovaa maailmaa, jossa mahdottomalta kuulostava on täysin tavallista.
Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.