ɫɫ

Uutiset

Digi Breakfast: Prosessiautomaatio muutoksessa

Aallon Bioproduct Centressa maanantaina 29. lokakuuta järjestettyyn Digi Breakfast -tapahtumaan osallistui yli sata ihmistä.
Digi Breakfast -tapahtuma Aallon Bioproduct Centressa

Aallon Digital Platformin järjestämän Digi Breakfastin teemana oli ”Prosessiautomaatio muutoksessa”. Tapahtuma houkutteli paikalle yleisöä laajasti monilta eri aloilta ja organisaatioista. Tapahtuman aluksi Kemian tekniikan korkeakoulun dekaani Janne Laine kertoi tapahtumapaikkana toimineesta Aallon Bioproduct Centresta (ABio), joka on nykyaikainen biotalouden ekosysteemi. Sen jälkeen Digital Platformin johtokunnan puheenjohtaja professori Yrjö Neuvo esitteli Platformin ja kertoi, että Aalto-yliopisto on digitalisaatiossa Suomen johtava yliopisto opiskelijoiden, professorien, julkaisujen ja rahoituksen määrällä mitattuna.

UPM Kymmene Oyj:n varatoimitusjohtaja Jyrki Ovaska piti pääpuheenvuoron siitä, miten paperinkulutuksen väheneminen käynnisti alan rakennemuutoksen ja on innostanut etsimään uusia liiketoimintaideoita. Nykyään yritysten on menestyäkseen panostettava aiempaa enemmän innovaatioihin. Mitä mahdollisuuksia digitalisaatio ja esineiden internet tuovat metsäteollisuuteen? Ovaskan mukaan
- uuden ja vaikeasti jäljiteltävän kilpailuedun
- asiakas-/käyttäjätyytyväisyyden paranemisen pienemmin palvelukustannuksin
- alan käytäntöjen ja omien työskentelytapojen mullistamisen
- kustannuskilpailukyvyn uudet vaiheet ja
- edelläkävijät määrittävät pelin säännöt.

Jyrki Ovaska kertoi digitalisaation mahdollisuuksista metsäteollisuudessa.

Toisen pääpuheenvuoron käytti kansainvälisen automaatioalan IFAC:n entinen puheenjohtaja professori Ian Craig. Hän käsitteli sitä, miten toisen teollisen vallankumouksen – jossa ihmisvoima korvataan digitaalitekniikoilla – teknisistä palveluista, myös edistyneestä prosessinohjauksesta, tulee perushyödykkeitä. Mittaamisessa, digitoinnissa, laskennassa, tallennuksessa, verkostoitumisessa ja ohjelmistoissa saavutettavan edistymisen myötä kaikista aloista tulee laskettavia ja demokraattisia. Silloin kuka tahansa, jolla on tarvittavaa osaamista, voi tarjota kehittyneen prosessinohjausratkaisun, ja yhä useammat käyttäjät voivat hyötyä automaatiosta.

Professori Craig totesi toisen teollisen vallankumouksen vaikuttavan siten, että niin sanotun Lights-out prosessinohjauksen eli täysin automatisoidun prosessilaitoksen, jossa ei tarvita ihmisen toimintaa eikä valvontaa, toteutumismahdollisuudet lisääntyvät jatkuvasti. Ihmiset ovat kuitenkin edelleen mukana ohjauslaitteiden suunnittelussa, toteuttamisessa, käyttöönotossa, huoltamisessa ja päivittämisessä.

Prof. Ian Craig puhui tilaisuudessa trendeistä, jotka vaikuttavat prosessiautomaation kehitykseen.

Digital ABB:n ohjelmistoalustan kehityksestä vastaava konsernin varapuheenjohtaja Simo Säynevirta kertoi, että asiakkaiden on pystyttävä toimimaan koko ajan enemmän erittäin dynaamisissa ympäristöissä. Päätösten nopeuttaminen ja reaaliaikainen toiminta edellyttävät näkyvyyttä koko liiketoiminnalta. Digitalisaatiolla ja 5G-verkolla voidaan vastata tarvittavaan ketteryyteen ja päätöksenteon nopeuteen.

Miksi langaton IoT on lupaava malli erityisesti teollisen internetin sovelluksissa? Koska se on luotettava, turvallinen, laajennettavissa oleva ja suuri ekosysteemi, Aalto-yliopiston professori Riku Jäntti selitti. Lopuksi professori Sirkka-Liisa Jämsä-Jounela esitteli Aalto-yliopiston prosessien ohjauksen ja automaation tutkimusryhmän. Automaation verkostojen ja hierarkian rakenteissa ja toiminnassa on käynnissä valtava muutos. Ryhmän tavoitteena tässä muutoksessa on ottaa matematiikan ja ohjelmoinnin avulla asiaankuuluva kemian tekniikan tietämys mukaan prosesseihin, jotta tuottavuutta ja turvallisuutta voidaan lisätä ja vaikutuksia ympäristöön vähentää.

Puheenvuorojen jälkeen yleisölle esiteltiin ABion toimintaa kolmella mielenkiintoisella esityksellä – Ioncell-F, CHEMARTS ja tulevaisuuden tehtaan prosessiautomaatiojärjestelmä.

Puheenvuorojen jälkeen oli tilaisuus tutustua "tulevaisuuden tehtaan" prosessiautomaatiosysteemiin.

Puista keramiikkaa. Nina Riutta on tutkinut kokeellisessa CHEMARTSin muotoiluprojektissa sitä, miten perinteiset keramiikkatekniikat soveltuvat uusille materiaaleille, kuten nanoselluloosalle.

(Kuvat: Crisztina Cziner ja Helena Seppälä)

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Voittajat lavalla vastaanottamassa EAA:n parhaan opiskelija-artikkelin palkinnon
Palkinnot ja tunnustukset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Tutkijatohtori Thomas Deppisch sai EAA:n nuorten tutkijoiden parhaan artikkelin ja esityksen palkinnon

Palkittu tutkimus osoittaa, kuinka puhetta voidaan tehdä selkeämmäksi meluisissa ympäristöissä säilyttäen samalla tilan tuntu.
Kiharatukkainen nainen puhuu mikrofoniin sisällä, seisten näytön vieressä.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Professori Hanna Maylett: “Ilman yhteistä aikaa ei synny yhteistä näkemystä”

Elokuvaohjauksen apulaisprofessori Hanna Maylettin mukaan ohjaajan ei tarvitse tietää kaikkia vastauksia, vaan hänen tehtävänsä on rakentaa prosessi, jossa niitä voidaan löytää yhdessä.
Alex ja Lucie Lampen
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Vaatimattomista oloista vuorineuvokseksi – visionäärin viimeinen lahja elää Aalto-yliopistossa

Lampénien testamenttilahjoitus tukee Aalto-yliopiston kemiantekniikan opiskelijoita ja tulevaisuuden osaajia stipendien avulla. Vuorineuvos ja kemiantekniikan diplominsinööri Aleksander Lampén oli suomalaisen puunjalostusteollisuuden sekä selluloosateollisuuden merkittävä edelläkävijä. Hänen perintönsä edistää edelleen kansainvälistymistä ja korkealaatuista tutkimusta biotuotetekniikan alalla. Lahjoitus Aalto-yliopistolle on vaikuttava sijoitus koulutukseen, innovaatioihin ja yhteiskunnan uudistamiseen.