ɫɫ

Uutiset

CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi on nimitetty Fulbright Suomi -säätiön hallitukseen

Fulbright-ohjelmat ja -stipendit ovat erittäin arvostettuja Yhdysvalloissa.
CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi
CKIRin johtaja Ilkka Lakaniemi. Kuva: Aalto-yliopisto / Matti Ahlgren

Fulbright Suomi -säätiön (Fulbright Finland) tavoitteena on koulutusyhteyksien avulla edistää nykyistä laajempaa tiedon ja ammattiosaamisen vaihtoa Suomen ja Yhdysvaltain välillä. Säätiö kehittää ja hallinnoi stipendiohjelmia opiskelijoille, tutkijoille ja eri alojen ammattilaisille sekä tarjoaa kansainvälistymispalveluita laadukkaan liikkuvuuden ja korkeakoulu- ja tutkimusyhteistyön tueksi.

Kauppakorkeakoulun tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskuksen (Center for Knowledge and Innovation Research, CKIR) johtaja Ilkka Lakaniemi on nimitetty uutena jäsenenä Fulbright Finlandin hallitukseen. CKIR rakentaa siltoja tiedemaailman ja elinkeinoelämän välille edistämällä tutkimustulosten siirtymistä markkinoille.

Lakaniemi on aiemmin toiminut johtotehtävissä liiketoiminnan kehittämisen, yritysstrategian ja venture-toiminnan parissa pohjoismaisessa Combient-yritysverkostossa, Keskuskauppakamarissa ja Nokia Oyj:ssä.

Hän on Fulbright Suomi -säätiön ja American-Scandinavian Foundationin alumnina ollut vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä. Hän on toiminut myös tutkijana poliittisen talouden ja modernin historian alalla Helsingin yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen yksikössä ja YK-yliopiston WIDER-tutkimuskeskuksessa. 

”Minulle on suuri kunnia päästä hallituksen jäseneksi. Fulbright-kokemus on vaikuttanut elämääni monin tavoin myönteisesti ja mullistavasti. Olen iloinen voidessani edistää Fulbright-säätiön ja sen laajemman yhteisön tulevaisuuden kehitystä”, Ilkka Lakaniemi sanoo.

Dekaani Timo Korkeamäki jää pois hallituksesta kahden nelivuotiskauden päätteeksi

Fulbright Finland -säätiötä johtaa sen hallitus, jonka jäsenet tuovat mukanaan laajaa asiantuntemusta säätiön tavoitteiden toteuttamiseksi. Hallitukseen kuuluu 6–8 jäsentä: enintään neljä suomalaista ja enintään neljä amerikkalaista. Suomalaiset hallituksen jäsenet nimittää Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö ja Yhdysvaltain Suomen-lähetystön päällikkö nimittää amerikkalaiset jäsenet. Hallituksen jäsenten toimikausi on neljä vuotta.

Kauppakorkeakoulun dekaani Timo Korkeamäki on hiljattain päättänyt kahden toimikauden enimmäisajan hallituksessa. Säätiö kiittää häntä vahvasta sitoutumisesta ja merkittävistä satsauksista Fulbright Finlandin sekä Suomen ja Yhdysvaltojen välisen akateemisen ja ammatillisen vaihdon hyväksi hänen toimikautensa aikana.

”Fulbrightilla on Yhdysvalloissa arvostettu brändi, joka auttaa sitä houkuttelemaan korkeatasoisia vierailijoita Suomeen ja Aaltoon. Suomalaisten puolestaan kannattaa tutustua Fulbright Finlandin stipendiohjelmiin. Ohjelmia voitaisiin käyttää entistä proaktiivisemmin tukemaan Aalto-yliopiston strategiaa ja syventämään USA-yhteistyötä”, Timo Korkeamäki sanoo.


Lue myös:
Fulbright Finland Foundationin tiedote (englanniksi):
Katso muut hallitusjäsenet:

äپٴDz

Ilkka Lakaniemi

Tutkimusjohtaja
E720 Center for Knowledge and Innovation Research (CKIR)

Tiedon ja innovaatioiden tutkimuskeskus CKIR

CKIR:n tutkimus keskittyy innovaatioekosysteemeihin, IT-palveluympäristöihin ja uuteen liiketoiminnan dynamiikkaan.

Lue lisää CKIRistä
Kuva Kauppakorkeakoulun sisätiloista. Tilassa on puulattiat, portaat, mukavat istuimet ja ihmisiä kävelemässä ja istumassa.
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Samu Taulu
Nimitykset, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Samu Taulu kehittää uuden sukupolven aivomittauksia

Neurostimulaation ja neurokuvantamisen professori Samu Taulu rakentaa tarkempia menetelmiä aivojen ymmärtämiseen.
Hymyilevä henkilö vihreässä paidassa ja lippalakissa punaisen tiiliseinän edessä
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Anssi Perttala vahvistamaan Radikaalin luovuuden keskusta

Anssi Perttala on nimitetty Aalto-yliopiston radikaalin luovuuden keskuksen asiantuntijan tehtävään 1.10.2026 alkaen.
johtava työelämäasiantuntija Jari Eklund
Nimitykset Julkaistu:

”Toivon dialogia opiskelijoiden kanssa ja omien ajatusteni haastamistakin”

Jari Eklund on aloittanut johtavana työelämäasiantuntijana Kauppakorkeakoulun markkinoinnin laitoksella.
Professor Jukka Pekola stood in a hallway smiling at the camera
Nimitykset, Yliopisto Julkaistu:

Aalto-professori Jukka Pekolan viesti: Sinnikäs perustutkimus on edistyksen ehto

Aalto-yliopiston teknillisen fysiikan laitoksen professori Jukka Pekola nimitettiin Aalto-professoriksi lukuvuoden avajaisissa 1. syyskuuta 2026.